Tekijä: Aki Laitinen

  • Alaselkäkipu – oireet, syyt ja kuntoutus

    Alaselkäkipu – oireet, syyt ja kuntoutus

    Alaselkäkipu on oire, jonka kokevat lähes kaikki ihmiset jossakin vaiheessa elämäänsä. Selkäranka on mukana jokaisessa liikkeessämme, joten on luonnollista, että havaitsemme ja arvioimme jokaisen siihen liittyvän toimintahäiriön tarkasti. Alaselkäkipu on myös yksi yleisimpiä kohdattavia haasteita fysioterapiassa.

    Huojentava tieto on, että selkäkipu on useimmiten täysin vaaraton. Se tarkoittaa, että kipu ei johdu vakavasta vauriosta selässä tai johda sellaiseen ajan kuluessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että itse oire ei olisi hankala ja elämänlaatua heikentävä. Alaselkäkipu voi haitata normaalia elämää erittäin paljon.

    Selkäkivuista on myös paljon väärää tietoa liikkeellä. Markkinoilla on vempaimia ja lisäravinteita, joiden väitetään auttavan selkäkipuihin. Jotkut taas haluavat esiintyä ”selänlaittajina”, jotka taikasormillaan hoitavat pahimmankin vääryyden selästä ulos. Osalle lääkäri on kommentoinut selän kuntoa tavalla, josta on jäänyt ikuinen liikkumisen pelko.

    Tarvitaan siis paljon työtä ja oikeaa tietoa, jotta jokainen voi muodostaa itse käsityksen selkänsä tilasta ja mahdollisuuksista. Tämä artikkeli toimikoon alkuna siihen.

    Alaselkäkivun syyt

    Tässä artikkelissa ei luetella kaikkia alaselkäkivun syitä, mutta nostetaan esille muutamia. Suurimmassa osassa tapauksia varsinaista selittävää tekijää ei kuitenkaan tiedetä. Silloin puhutaan ammattitermein epäspesifistä alaselkäkivusta, mikä tarkoittaa ainoastaan sitä, että tunnistettavaa syytä selkäkivulle ei ole havaittu.

    Alaselkäkipu voi ilmaantua yhtä hyvin nukkuessa kuin paketteja nostaessakin.

    Selkäkivun aiheuttaja selviää harvoin ensitapaamisella, oli kyseessä sitten lääkäri tai kuntoutusalan asiantuntija. Anopin tai työkaverin arvioihin on syytä suhtautua olan kohautuksella, sillä vaivan syytä ei voi päätellä ainoastaan oireista. 

    Ammattilainenkin tarvitsee tietoa muun muassa ihmisen sairaushistoriasta, mahdollisesta traumasta, oireiden kulusta ja kestosta, iästä, harjoitushistoriasta ja työkuormituksesta, minkä jälkeen hän vielä tutkii ihmisen perusteellisesti.

    Milloin selkäkivun takia tulee hakeutua lääkäriin?

    Akuutin – ja erityisesti uuden – voimakkaan alaselkäkivun varhaisvaiheessa täytyy ensin välitöntä lääketieteellistä hoitoa vaativat syyt sulkea pois. Tämän tekee terveydenhuollon ammattilainen, joka tuntee selkäkivun niin sanotut punaisen lipun merkit. 

    Hoidontarvetta voi alustavasti arvioida itse seuraavien kysymysten avulla:

    • Esiintyykö kipu jatkuvasti, vai ainoastaan liikkeen aikana?
    • Onko kipu niin voimakas, että sen kanssa ei tule toimeen? 
    • Onnistuuko lihasten käyttäminen normaalisti?
    • Onko jossakin kohtaa kehoa tuntopuutoksia?

    Laaja-alaiset kivut (esimerkiksi selän lisäksi vatsan puolella) tulee selvittää pikaisesti. Samoin jos on yhtäkkiä vaikeuksia pidättää virtsaa tai ulostetta. Mikäli jalka tai jalat pettävät alta tai tuntoaistimukset ovat poikkeavia selän tai alaraajojen iholla, niin on myös syytä hakeutua pian lääkärin arvioitavaksi.

    Kaikissa selkäoireissa välitön hoitoon hakeutuminen ei ole välttämätöntä, etenkin jos oire on tuttu ja aiemmin tutkittu. Käydään seuraavaksi läpi alaselän kivun aiheuttajia ja keskusteluissa viliseviä termejä.

    Noidannuoli

    Noidannuoli on puhekielinen vastine epäspesifille selkäkivulle. Noidannuoli tarkoittaa, että alaselkään sattuu, mutta syy on epäselvä. Yleensä noidannuolella viitataan äkillisesti – esimerkiksi jonkin liikkeen aikana – alkavaan alaselkäkipuun. Alaselkäkipu on usein toispuoleinen, ja sitä voi olla vaikea paikantaa vain yhteen kohtaan.

    Noidannuoli, kuten myös pääkipu, on oire, joka ei kerro sen aiheuttajasta paljoakaan. Emme yleensä ole lievästä pääkivusta kovin huolissamme, mutta selkäkipu saattaa aiheuttaa monenlaisia pelkoja sen syystä ja seurauksista. Oire onneksi helpottaa muutamassa päivässä, ja mielikin kevenee. Noidannuolen hoito onnistuu kotikonstein ja tarvittaessa fysioterapeutin avustuksella.

    Noidannuoleen liittyvä kipu voi olla voimakasta, vaikka se olisi syntynyt aivan pienen liikkeen aikana, kuten esimerkiksi kengännauhoja sitoessa. Vastoin yleistä luuloa tämä on hyvä merkki: selkä on rakenteellisesti niin vahva, että sen rikkoutuminen vaatii valtavia voimia – sellaisia, joita esimerkiksi liikenneonnettomuuksien seurauksena tavataan.

    Lihasperäinen alaselkäkipu

    Noidannuolen seurauksena alaselän lihakset kiristyvät, mitä voi ajatella kehon tapana kiinnittää huomiomme selän alueelle. Jännityksessä olevien lihasten käyttäminen tavalliseen tapaan ei onnistu, ja koko keskivartalo saattaa tuntua aivan puupökkelöltä. Lihasten pitkäaikainen jännitystila ja siihen liittyvät kokemukset voidaan aistia myös kipuna. 

    Voimakas kuormitus esimerkiksi kaatumisen myötä voi aiheuttaa selän lihaksistoon myös konkreettisia vaurioita. Kudosvaurion normaalissa paranemisprosessissa vapautuu aineita, jotka ärsyttävät kiputuntemuksiin myötävaikuttavia vapaita hermopäätteitä – nosiseptoreita. Lihasperäinen selkäkipu voi siis johtua useammasta syystä.

    Kipu on luonnollinen keino estää lihaksiston liian kovaa käyttöä paranemisen aikana. Kipua kannattaa kuitenkin hoitaa, sillä lihaskudos (kuten muutkin kudokset) tarvitsevat nousujohteista kuormitusta täyden kudosvahvuuden saavuttamiseksi loukkaantumisen jälkeen.

    Iskias

    Iskias on paksuin kehossamme kulkevista hermoista, ja se välittää viestejä kehomme takaosassa haarautuen alaselästä pakaroiden kautta koko alaraajoihin. Iskiaksella viitataan kuitenkin usein kipuun, joka säteilee alaselästä jalkaan iskiashermon kulkusuuntaa mukaillen.

    Koska iskias on hermona erittäin oleellisessa roolissa alaraajojemme toiminnassa, niin sen toimintahäiriöt näkyvät ja tuntuvat kehossamme yleensä välittömästi. Iskias, kuten muutkin hermot, voivat vaurioitua esimerkiksi suorasta iskusta sekä äkillisestä tai pitkäkestoisesta venytyksestä.

    Akuutin vamman sijaan iskiasvaivat ovat yleensä oireita, jotka johtuvat iskiashermon ärsytyksestä tai pinnetilasta hermojuuren tuntumassa. Yleensä kipu ja säteily alaraajaan on tällöin toispuoleista. Iskiaskipu poikkeaa noidannuolesta juuri säteilevän kipuoireensa vuoksi.

    ​​Välilevyn pullistuma

    Iskiasvaivan tyypillinen syy on välilevyn pullistumasta johtuva hermojuuren ärsytystila. Välilevyn pullistuma ei ole itsessään kivulias, mutta se voi aiheuttaa iskiashermon mekaanisen puristuksen, jota hermo on erittäin huono sietämään. Myös kudosvaurion aikaansaama tulehdustila voi olla pahentamassa kipua.

    Välilevyn pullistuma on selässä hyvin yleinen löydös, eikä se läheskään aina aiheuta kipuoireita. Toisaalta iskiashermon ärsyyntyessä välilevynpullistuman oireet voivat olla hyvinkin hankalia. Välilevyn pullistuman paraneminen kestää kauemmin kuin noidannuolen, mutta luonto tekee tehtävänsä yleensä muutamassa kuukaudessa. 

    Kivun hoitaminen ja pitkien istumisjaksojen välttäminen on paikallaan, jotta hermo saa sekä happea että ravinteita mahdollisimman tehokkaasti. Kivuttomien asentojen löytäminen nukkumista varten on tärkeää.

    Selkäydinkanavan ahtauma eli spinaalistenoosi

    Selkäydinkanava ahtautuu iän myötä suurella osalla ihmisistä, mutta aiheuttaa vain osalle huomattavan haitan arkielämään. Usein selkäydinkanava ahtautuu juuri alaselän alueella. Hiljalleen voimistuvat oireet, jotka liittyvät seisoma-asentoon ja kävelyyn ja mahdollisesti helpottavat etukumarassa asennossa, voivat antaa viitteitä ahtaumasta.

    Vakavat oireet vaativat leikkaushoitoa, mutta muutoin selkäydinkanavan ahtaumaa hoidetaan fysioterapialla ja omatoimisella harjoittelulla. 

    Spondylolyysi ja spondylolisteesi

    Lannerangan spondylolyysi eli nikamakaaren höltymä on vaurio, jota tavataan pääsääntöisesti nuorilla urheilijoilla. Kun nikaman takakaaren rakenne runsaan rasituksen seurauksena pehmenee, puhutaan rasitusosteopatiasta. Hoitamattomana – jos kuormitukseen ei puututa ajoissa – tila voi muuttua rasitusmurtumaksi (spondylolyysi).

    Mikäli kuormitus edelleen jatkuu, niin koko nikama saattaa liikkua eteen tai taaksepäin, jolloin diagnoosina on spondylolisteesi. Nikamansiirtymiä tavataan myös ikääntyessä, ja ne eivät aina aiheuta oireita. Mikäli oireet ovat merkittäviä, niin leikkaushoito saattaa tulla kyseeseen.

    Myös epäspesifin selkäkivun taustalla on syy

    Vaikka selkäkipu olisi aluksi todettu täysin vaarattomaksi ja ohimeneväksi, niin uuden informaation ilmetessä tätä diagnoosia tulee kyetä päivittämään. On muistettava, että vakavienkin sairauksien taustalla voi aluksi olla aivan lievät oireet.

    Jotkut rakenteelliset alaselkävaivat ilmenevät vasta silloin, kun selkä on nähnyt tarpeeksi elämää. Esimerkiksi Bertelottin syndrooman nimellä kulkeva perinnöllinen lannerangan nikamapoikkeama ilmenee yleensä vasta ihmisen kolmannella tai neljännellä vuosikymmenellä.

    Mitä on selän luonnollinen kuluma?

    Kun halutaan kaunistella lääketieteellisillä termeillä, niin puhutaan selän degeneratiivisesta prosessista. Jos taas halutaan kauhistuttaa potilas, niin käytettävä termi on selkärangan rappeuma. Kuulostaa pahalta!

    Molemmat tarkoittavat samaa, eli suomeksi sitä, että selkärangan kaikki mekaanisen kuormituksen alla olevat osaset ovat käytössä kuluvia. Kaikilla ihmisillä välilevyt madaltuvat, fasettinivelet kuluvat ja selkäydinkanava pienenee iän karttuessa. Kaikki eivät silti saa oireita, sillä tuki- ja liikuntaelimistössä mikään osanen ei toimi yksin, vaan yhdessä muiden osien kanssa.

    Harjoittelu on parasta lääkettä ikääntymisen aiheuttamia vaivoja vastaan.

    Selkärangassa iän myötä tapahtuvat muutokset tarkoittavat myös sitä, että eri ikäisinä olemme alttiina hieman erityyppisille vaivoille. Lasten ja nuorten kohdalla haasteet liittyvät kasvuun ja kehitykseen, työikäisillä välilevyongelmat ovat tyypillisempiä ja eläkeiässä ahtauma- ja hermojuuriongelmat lisääntyvät.

    Kehon monipuolinen käyttö, liikunnan harrastaminen ja perusterveelliset elämäntavat ovat selälle tärkeitä kaikissa ikävaiheissa – ja vastustavat luonnollisen kulumisen aiheuttamia ongelmia.

    Kannattaako selkä kuvata?

    Edellisessä kappaleessa puhutaan sekä epäspesifistä alaselkäkivusta että tunnetuista syistä johtuvista selkäsairauksista. Näiden lisäksi alaselkäkipu voi harvinaisissa tapauksissa johtua esimerkiksi syöpäkasvaimesta.

    On silti olennaista havaita, että riski vakavaan selkäsairauteen on häviävän pieni verrattuna niin sanotun tavallisen alaselkäkivun kokemiseen. Tavallinen – eli epäspesifi – alaselkäkipu osuu lähes jokaisen ihmisen kohdalle jossakin vaiheessa elämää. Osalle selkävaivat ovat jopa jatkuva riesa, vaikka selittävää tekijää ei tutkimuksissa löytyisi.

    Selän kuvantaminen on hyödyllistä aina silloin, kun on olemassa selkeä epäily vakavan syyn olemassaolosta. Lisäksi kroonisessa selkäkivussa kuvantamista voidaan käyttää poissulkemaan lääketieteellisesti hoidettavia syitä.

    Sen sijaan akuutissa alaselkäkivussa, jossa niin sanotut vaaran merkit eivät täyty, ei ole mielekästä käyttää kuvantamistutkimuksia. Näin siksi, että selästä usein löydetään esimerkiksi välilevynpullistumia ja kulumia, joilla ei kuitenkaan ole yhteyttä akuuttiin alaselkäkipuun. Lisäksi tällaiset löydökset eivät yleensä vaikuta hoidon valintaan.

    Poikkeuksena sääntöön ovat nuoret urheilijat, joiden kohdalla alaselkäkivun syyn selvittämisessä tulee olla tavallista aktiivisempi, sillä riski nikamavaurioon on paljon suurempi kuin muulla väestöllä. Kun nuoren kohdalla selkäkipu saadaan kuriin rasitusosteopatiavaiheessa, niin liikunnallinen tulevaisuus on valoisampi kuin siirtyneitä nikamia kuntoutettaessa.

    Alaselkäkivun hoito

    Selkäkipua voidaan joskus hoitaa lääkkein tai leikkauksin. Tällaiset päätökset tehdään lääkärissä, joten ne eivät ole tämän artikkelin aiheena. Sen sijaan puhumme seuraavaksi toimista, joita ihminen voi tehdä itse tai joita kuntoutuksen ammattilainen voi hänelle suositella nimenomaisesti kipuoireiden helpottamiseksi.

    Akuutti alaselkäkipu

    Kun noidannuoli vihlaisee arjessa ja sen myötä tuleva kipu liittyy selän liikuttamiseen tai lihasten käyttämiseen, niin tilanne ei välttämättä edellytä lääkäriin menoa. Toisinaan lievä selkäkipu haihtuu muutamassa vuorokaudessa, vaikka suuriin liikuntasuorituksiin ei heti kannatakaan ryhtyä.

    Akuutin kivun hoitoon voi käyttää kylmä- tai lämpöpusseja riippuen siitä, kumpi tuntuu itsestä helpottavan oireita. 

    Tavallisesti akuutin selkäkivun aiheuttama oireisto ja liikehaitta kestävät joistain päivistä muutamiin viikkoihin, kuitenkin pikku hiljaa edistyen. Normaali aktiivisuus ja liikuskelu on tärkeää, ja liikunnan pariin voi palata maltilla heti, kun itsestä siltä tuntuu. Nousujohteisuus on avainsana liikunnassa.

    Jos akuuttiin alaselkäkipuun liittyy säteilyoireita alaraajoihin tai ”hermokipua”, niin mahdollisesti iskiashermo on mukana oireilussa tavalla tai toisella. Jos kivuttomia asentoja löytyy ja vaivan kanssa pärjää, niin tilannetta voi tarkastella tovin ennen jatkotutkimuksia. Osalla paikkakunnista on mahdollisuus päästä fysioterapeutin suoravastaanotolle, joka on akuutista alaselkävaivasta kärsivälle usein paras mahdollinen valinta.

    Manuaalinen hoito selkäkivun lievittäjänä

    Erilaisilla manuaalisilla hoitomuodoilla, kuten perinteisellä hieronnalla, voidaan saada akuutti alaselkäkipu helpottamaan toviksi. Hieronta, akupunktio, faskiakäsittely tai mikään muukaan sormilla tai apuvälineillä tehty paineluhoito ei poista selkäkivun aiheuttajaa, mutta voi helpottaa sen oireita. 

    Manuaalisten hoitojen jälkeen toimintakyky voi välittömästi parantua, jolloin tilanne kannattaa hyödyntää ja pysyä aktiivisena. Samalla huomio tulee kiinnittää niihin seikkoihin, jotka selkäkipua saavat aikaan, ja tehdä tarvittavat muutokset esimerkiksi kuntoutusalan ammattilaisen opastuksella.

    Krooninen alaselkäkipu

    Alaselkäkivun pitkittyessä yli kolmen kuukauden voidaan puhua kroonisesta eli pitkäaikaisesta selkäkivusta. Osa tavallisistakin selkävaivoista voi kestää tämän ajan, esimerkiksi välilevyn pullistuman onnistunut kuntoutus voi viedä lähemmäs puoli vuotta aikaa. 

    Kivun pitkittyminen ei tarkoita, että sen taustalla oleva syy ei olisi edennyt parempaan suuntaan. Voi olla myös niin, että alkuvaiheessa tehty arvio selkäkivun syystä ei ole ollut oikea, ja saatetaan tarvita lisätutkimuksia asian selvittämiseksi. Tässä vaiheessa oireisiin on usein tehokasta vaikuttaa, joten arvioon hakeutumista ei kannata suotta viivytellä.

    Istuminen alaselkäkivun aiheuttajana

    Mikäli selkeää syytä pitkäaikaisille selkävaivoille ei löydy, niin näkökulmaa täytyy laajentaa. Arjen toimintoihin liittyviä asioita on helpointa kartoittaa yhdessä fysioterapeutin tai valmentajan kanssa, koska omien tapojen objektiivinen arviointi on meille kaikille haastavaa.

    Istuminen, makaaminen tai mikään muukaan asento ei ole ihmiselle itsessään vaarallinen. Pitkäaikaisia staattisia asentoja ja passiivisuusjaksoja kannattaa välttää, mutta vielä tärkeämpää on pohtia mitä jää tekemättä, jos istumme selkä tönkkönä kahdeksan tuntia päivässä tietokoneella ja sen jälkeen neljä tuntia sohvalla.

    Pitkään samassa asennossa pysyminen altistaa kipuoireille.

    Kehomme on rakentunut tarpeisiin, jossa paikasta toiseen liikuskelu, kumartelu ja muu vartalon monipuolinen käyttö on vallitseva tila, joka katkaistaan satunnaisilla istumishetkillä sekä pitkällä levolla öisin. Vasta aivan viime aikoina olemme kääntäneet koko paletin päälaelleen, ja pyrimme nyt tauottamaan koko päivän istuskelua muutaman minuutin aktiivisuushetkillä työpäivän lomassa.

    Ei siis ole lainkaan mahdoton ajatus, että istuminen aiheuttaa alaselkäkipua. Tarkemmin sanottuna selkäkipua voi aiheuttaa se, mikä istumisen vuoksi jää tekemättä: selän monipuolinen käyttö joka päivä.

    On yksilöllistä mitä kenenkin selkä kestää. Jos selän kanssa kuitenkin on ratkaisemattomia haasteita, niin vaihtoehtoina on rakentaa arki niin, että se tukee selän hyvinvointia, tai tehdä muita asioita selän hyvinvoinnin kustannuksella.

    Kannattaako ergonomiaan satsata?

    Moni toimistotyötä tekevä hakee apua selkävaivoihin seisomapöydästä, satulatuolista tai piikkimaton päällä seisomisesta. Tuolin, pöydän ja näyttöpäättöön suhdetta saatetaan vatkata jopa ammattilaisen voimin. Lopputuloksena voi lopulta löytyä työasento, jossa keho tuntuu rennolta – ainakin hetkellisesti.

    Mukava työasento toimistossa voi olla työtehon kannalta positiivinen asia, mutta alaselkäkipuun sillä ei todennäköisesti ole vaikutusta. Työergonomiaan toimistossa kannattaa satsata silloin, jos mitään muuta ei ole tehtävissä. 

    Työtehtävien suunnittelulla ja apuvälineiden käytöllä voidaan helpottaa fyysisesti raskaita tehtäviä ja erityisesti sellaisia toimintoja, jotka toistuvat samanlaisina useita kertoja päivän aikana. Voimakkaan fyysisen työkuormituksen on todettu olevan terveyttä heikentävä tekijä, vaikka vapaa-ajalla fyysinen kuormitus päinvastoin edistää terveyttä.

    Yksi arkinen osa-alue, jossa ergonomiaan kannattaa käyttää hieman aikaa ja vaivaa, on nukkuminen. Unen aikana lihastoiminta ei ole kontrollissamme, joten sänky ja tyyny ovat konkreettisesti vastuussa kehomme tukemisesta. Sekä tuki- ja liikuntaelimistön että keskushermostollisen kivun säätelyn kannalta on ehdottoman tärkeää, että saamme riittävästi unta ja kehollista lepoa yön aikana.

    Selän kuntoutus

    Selän toimintakyky ja kipuoireet eivät aina kulje käsi kädessä. Voi olla niin, että ihmisen toimintakyky on lähes normaali, mutta kipuoireet jatkuvia. Toisaalta lievät kipuoireet voivat olla myös lisänä heikon toimintakyvyn päälle. Siksi on tärkeää heti alkuun selvittää kokonaistilanne. Puhumme seuraavaksi pitkittyneen alaselkäkivun kuntoutuksesta konservatiivisin (muu kuin leikkaushoito) keinoin.

    Selkeät kuntoutustavoitteet

    Selän kuntouttaminen alkaa tavoitteen asettamisella. Lähtökohtaisesti pelkkä kipuun keskittyvä tavoite ei ole mielekäs. Kuntoutuksen idea on parantaa ihmisen toimintakykyä, johon koettu kipu vaikuttaa, mutta ei määritä sitä. Toimintakykyyn keskittyvä tavoite on ideaali, sillä voimme vaikuttaa siihen useita kanavia pitkin.

    Esimerkkejä toimintakykyyn liittyvistä tavoitteista:

    • Pystyn kävellä koiran kanssa 2km lenkin ilman taukoja
    • Jaksan työskennellä yhtäjaksoisesti normaalin työpäivän
    • Kannan repullisen kauppatavaroita lähikaupasta
    • Kykenen leikkimään lapsenlapseni kanssa lattialla

    Kivun lievittyminen voi kuitenkin liittyä tavoitteisiin:

    • Pääsen aamulla ylös sängystä ilman kipulääkitystä
    • Selkä ei kipeydy työmatkapyöräilystä
    • Harjoittelen kuntosalilla ilman pelkoa kivusta

    Resurssit tavoitteisiin pääsylle

    Mihin tahansa tavoitteeseen pääsy edellyttää resursseja – pääasiassa aikaa ja keskittymistä. Se voi tarkoittaa sitä, että joistain muista asioista on sillä hetkellä tingittävä. Pitkittyneen selkäkivun kuntouttaminen ei luonnistu niin sanotusti puolivaloilla, vaan vaatii täyden huomiomme. 

    Alussa on hyvä sopia siitä, kuinka usein etenemistä arvioidaan yhteisesti. Esimerkiksi kolmen kuukauden aikajänne on pituudeltaan sellainen, että voimme odottaa muutoksia ehtineen tapahtua, mikäli kuntoutus on edennyt toivotusti. Arviointien välillä katse on pidettävä sovituissa asioissa, vaikka kuntoutuksen eteneminen arveluttaisikin.

    Työskentelyresurssit

    Kuntoutuksen ytimessä on liikuntaharjoittelu, joka täytyy resursoida viikko-ohjelmaan. Mikäli on sovittu kahdesta kuntosaliharjoituksesta viikossa, niin kuntoutuksen etenemistä voidaan arvioida vain, jos harjoitukset toteutuvat sovitusti. Muussa tapauksessa arviointijaksoa on pidennettävä tai tavoitteita muutettava.

    Myös oireiden havainnointi ja päiväkirjan pitäminen saattavat kuulua kuntoutukseen. Näin saadaan informaatiota kehon tilasta erilaisina päivinä ja vuorokaudenaikoina, mikä voi olla erittäin hyödyllistä kuntoutuksen yksilöllistämisessä.

    Harjoittelu osana selän kuntoutusta

    Alaselkäkipuun on pyritty löytämään harjoitusmuotoja, jotka auttaisivat kaikkia alaselkäkivusta kärsiviä. Valitettavasti ei vaikuta todennäköiseltä, että sellaisia löydettäisiin. Se on myös vastoin valmennuksellisia harjoittelun perusperiaatteita, joita kuntoutuksessakin on syytä noudattaa.

    Parhaaseen lopputulokseen päästään harjoittelulla, joka huomioi tavoitteiden lisäksi yksilölliset lähtökohdat ja resurssit harjoittelulle. Ylivertaisten liikkeiden tai harjoitusmuotojen sijaan on hyvä luoda sellaiset raamit harjoittelulle, että se tukee fyysistä ja psyykkistä kuntoutusprosessia.

    Aiheuttaako voiman puute alaselkäkipua?

    Usein alaselkäkipuiset toivovat keskusteluissa ”alaselkää vahvistavia harjoitteita”. Myös voimaharjoittelu itsessään on lyönyt läpi kuntoutuksessa kuluvalla vuosituhannella. On kuitenkin parasta astua askel taaksepäin ja tarkastella voiman merkitystä alaselkäkivun yhteydessä laajemmin.

    Joissain tutkimuksissa on havaittu, että alaselkäkivusta kärsivillä on vähemmän voimaa alaraajoissa tai keskivartalossa kuin oireettomilla verrokeilla. Tämä käy järkeen, kun ajatellaan selästä aiheutuvan kivun ja liikepelon seurauksia: kehoa käytetään aiempaa vähemmän fyysisiin ponnistuksiin, minkä seurauksena lihasvoima luonnollisesti heikkenee.

    Lihasvoimien palauttaminen ja edelleen kehittäminen on yksi tärkeä tavoite selän kuntouttamisessa. Yhtä tärkeää saattaa olla liiketaitojen monipuolistaminen. Kivun vuoksi ihmisen liikkumistapa muuttuu suppeaksi, eikä arkisissa tilanteissa enää käytetä selkärangan ja nivelten täysiä liikeratoja ja erilaisia liikeyhdistelmiä. 

    Voimaharjoittelun tarkoitus ei ole ainoastaan vahvistaa yksittäisiä lihasryhmiä, vaan myös oppia käyttämään kehoa niin, että isot lihasryhmät osaavat työskennellä yhdessä erilaisissa nostamis- ja kantamistilanteissa. Riittävä voimareservi tietenkin helpottaa arkisten askareiden suorittamista.

    Voiman puute ei siis todennäköisesti aiheuta selkäkipua, mutta voi olla seurausta siitä. Voimaharjoittelulla lisätään paitsi voimaa, niin myös laajennetaan kykyä käyttää lihaksistoa eri tavoin. Hyvin suunnitellussa harjoittelussa yhdistetään liiketaitojen harjoittaminen ja voiman kehittäminen niin, että ne palvelevat kuntoutujan yksilöllisiä tarpeita ja tavoitteita. 

    Kestävyysharjoittelu kivun lievittäjänä

    Tiedetään, että yleiset liikuntasuositukset täyttävillä ihmisillä esiintyy vähemmän alaselkäkipua kuin passiivista elämäntapaa noudattavilla. Voidaan siis todeta, että riittävä liikunnallinen aktiivisuus suojelee alaselkäoireilta.

    Lisäksi kestävyysharjoittelu (hieno nimi, johon myös kävely sisältyy) saattaa vaikuttaa edullisesti alaselkäoireita potevien kipukokemukseen. On esimerkiksi havaittu, että kestävyysharjoituksen jälkeen kehon sisäsyntyiset, kipua vähentävät yhdisteet (opioidit) esiintyvät suurempina määrinä, ja vaikuttavat pitkään harjoituksen jälkeen.

    Harjoituksen jälkeinen euforinen olotila on usein suurempi kestävyysharjoituksen kuin voimaharjoituksen jälkeen. Tähän vaikuttaa esimerkiksi harjoituksen kesto ja intensiteetti, sekä tietenkin koettu mielekkyys. Hyvänolontunne harjoituksen jälkeen sitouttaa toistamaan harjoituksia ja auttaa pitämään mielialan korkealla.

    Vinkkejä selkäkivun kanssa harjoitteluun

    Kaikki liikunta on hyvästä, mutta tavoitteellinen harjoittelu on hyödyllistä vain silloin, kun se on säännöllistä. Siksi on parasta, että suurin osa harjoittelusta on mielekästä tekemistä, ja pienempi osa niin sanottua pakkopullaa, eli tavoitteen toteutumista erityisesti edistäviä harjoitusmuotoja.

    Jos esimerkiksi voimaharjoittelu ei ole itselle se kaikkein mieluisin harjoitusmuoto, niin sitä voidaan annostella 1-2 kertaa viikkoon isompina annoksia, tai useammin pienempinä annoksina. Muu harjoittelu voi koostua esimerkiksi vesijuoksusta ja pyöräilystä. 

    Vastaavasti kaikki eivät nauti kestävyysharjoittelusta, jolloin voidaan pyrkiä arkiaktiivisuuden kasvattamiseen ja yhdistää voimaharjoitteluun sykettä nostattavia osioita. Tällä tavalla voidaan päästä kohti tavoitteita ja pitää silti harjoittelu mukavana.

    Voi olla myös niin, että liikuntaa ei ole aikuisiällä harrastettu, joten itselle mieluisat lajit eivät ole ehtineet vakiintua. Tilanne voi olla jännittävä, mutta se on myös täysin uuden mahdollisuuden alku. Parasta tällaisessa tilanteessa on se, että jo hyvin vähäisellä määrällä harjoittelua voidaan saada aikaiseksi merkittäviä tuloksia. Ensimmäisen kynnyksen ylittämisessä kannattaa käyttää valmentajan ammattitaitoa avuksi.

    Tutkimuksissa usein toistuvia harjoitusmuotoja ovat kuntosaliharjoittelu, kävely, uinti, pilates, jooga ja pyöräily. Yhteistä näille kaikille lajeille on se, että niissä on mahdollisuus skaalata harjoittelun intensiteettiä omien tarpeiden mukaisesti, eivätkä ne sisällä kovia iskutuksia, kuten hyppyjä. Harjoittelun edistyessä mukaan voi ottaa entistä haastavampia elementtejä, jos niin haluaa.

    Arjen kuormitus hallintaan

    Tavoitteena kuntoutuksessa voi olla, että ihminen kykenee tekemään normaaleja askareita, kuten siivoamaan ja kokkaamaan, ilman että hänen tarvitsee miettiä selän jaksamista tai seuraavan päivän kipuja.

    Kuitenkin itse kuntoutusprosessissa on parasta, jos arki saadaan vakioitua tietylle kuormitustasolle. Kaikkein matalinta kuormitusta, kuten kotona liikuskelua, ei tarvitse mitata tai kirjoittaa ylös. Sen sijaan siivoaminen ja puutarhatyöt ovat jo asioita, jotka edellyttävät keholta voima- ja kestävyysominaisuuksien hyödyntämistä. Tällaisia ”yllättäviä kuormituspiikkejä” on hyvä aluksi välttää, tai ainakin pitää päiväkirjaa arjen toimien sisällöstä.

    Sairauslomalla ei tarvitse pysyä neljän seinän sisällä

    Jos selkäkivun vuoksi jää sairauslomalle, niin kaikkein huonoin idea on jäädä kotisohvalle odottamaan tilanteen paranemista. Nopeasti laskeva kuormitus voi lyhyellä tähtäimellä helpottaa esimerkiksi kipuoireita, mutta hyvin pian lopputulos kääntyy negatiiviseksi, kun selän kuormituskestävyys alkaa heikentyä. Tämä tapahtuu, koska työ ja normaalit arjen askareet poistuvat kuviosta.

    Sairauslomalla kannattaa ylläpitää perusaktiivisuutta mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi mittaamalla askelia. Työpäivän aikana otetut 6-10 tuhatta askelta voivat kotona helposti laskea kahteen tuhanteen. Itselleen voi asettaa sopivan numeron, jonka pyrkii tavoittamaan joka päivä myös sairausloman ajan.

    Mikään laki tai asetus ei kiellä poistumasta kotoa sairauslomalla. Päinvastoin selkävaivat edellyttävät aina aktiivista kuntoutusta, jota kävely kauppaan tai harjoittelu viereisellä ulkoliikuntapaikalla ovat kirjaimellisesti. Tämän asian ymmärtäminen on myös työnantajan etu.

    Selkävaivojen hoito kestää koko loppuelämän

    Ei ole lainkaan harvinaista, että ihmisellä on toistuvia selkäongelmia elämän edetessä. Ne voivat liittyä yhteen ja samaan syyhyn, tai olla pohjimmiltaan eri ongelmia. Taustalla voi joka tapauksessa olla geneettisiä tai elämäntapoihin liittyviä altistavia tekijöitä.

    Kun alaselkäkipu tai muut elämää haittaavat selkäoireet ovat säännöllinen riesa, niin niiden hallintaa on tarkasteltava laajemmasta näkökulmasta kuin yksittäisen vaivan kuntoutuksesta. Ihminen oppii nopeasti, mitkä tekijät hankaloittavat selkäoireita ja minkälainen elämäntyyli helpottaa niitä. Suurempi haaste on tiedon jalkauttaminen teoiksi. 

    Epätoivoon ei ole syytä vaipua, vaikka selkäoireet palaisivat säännöllisesti – sillä tavalla ne vain tapaavat tehdä. Ehkä alaselkäkipu on muistutus siitä, että liikunta on jäänyt vähälle, tai pitäisi nukkua enemmän. Kipu ei aina tarkoita, että vaiva on pahentunut, vaan että meidän tulee kiinnittää huomiota kehoomme.

    Pitkäaikaisesta selkäsairaudesta kärsivän kannattaa tutustua vertaisryhmiin ja etsiä kyseistä sairautta ymmärtävä lääkäri tai fysioterapeutti hoidon tueksi. Myös personal trainer on loistava valinta ”liikunnan lähitukihenkilöksi”, kun mietitään sopivia ratkaisuja omaan arkeen.

    Selän hoitoa ei voi ulkoistaa, vaan se pitää tehdä itse. Useimmissa tilanteissa kannattaa ensin kokeilla konservatiivista hoitoa – kuntoutusta – ja vasta viime kädessä turvautua leikkaushoitoon. Matka leikkauspöydältä kuntoutukseen on lyhyt, mutta kuntoutus pitkä. Joskus sekin on vaihtoehdoista paras.

  • Paikallinen rasvanpoltto – myytti vai mahdollisuus?

    Paikallinen rasvanpoltto – myytti vai mahdollisuus?

    Paikallinen rasvanpoltto eli rasvakudoksen väheneminen tietyltä kehon alueelta kohdennetun harjoittelun avulla on pitkään ollut kiistanalainen aihe liikuntatieteissä. Vaikka perinteinen näkemys on ollut, että rasvan väheneminen tapahtuu tasaisesti koko elimistössä, viimeaikaiset tutkimukset ovat tuoneet esiin mahdollisuuden, että paikallinen vaikutus voi olla ainakin osittain mahdollinen.

    Rasvanpolton perusperiaatteet

    Rasvanpoltto perustuu negatiiviseen energiatasapainoon, jossa energiankulutus ylittää energiansaannin. Yleisesti ottaen keho ei polta rasvaa pelkästään yhdeltä alueelta, vaan rasvakudos vähenee koko kehosta aineenvaihdunnan säätelemin mekanismein. Kuitenkin yksilöiden välillä on vaihtelua siitä, mistä rasva ensisijaisesti vähenee.

    On tärkeää huomioida, että harjoituksen aikainen rasvanpoltto ei ole sama kuin kokonaisrasvanpoltto. Vaikka tietyn alueen lipolyysi voi lisääntyä harjoituksen aikana, tämä ei tarkoita, että rasvakudos kyseiseltä alueelta vähenisi pitkällä aikavälillä. Rasvahappojen mobilisaatio on vain yksi osa rasvanpolttoprosessia, ja ne tulee myös hapettaa energiaksi ennen kuin pysyvä rasvan väheneminen tapahtuu.

    Paikallisen rasvanpolton tutkimusnäyttöä

    Useat tutkimukset ovat pyrkineet selvittämään, voiko tietyllä alueella tehty harjoittelu vaikuttaa paikalliseen rasvanpolttoon. Alla on käsitelty joitakin tärkeitä tutkimuksia aiheen parissa:

    1. Scotto di Palumbo (2017) – Effect of combined resistance and endurance exercise training on regional fat loss – Tutkimuksessa havaittiin, että yhdistetty voimaharjoittelu ja kestävyysharjoittelu saattaa vaikuttaa alueelliseen rasvanvähennykseen, mutta tulokset eivät olleet johdonmukaisia.
    2. Paoli (2021) – Effect of an endurance and strength mixed circuit training on regional fat thickness: The quest for the ’spot reduction’ – Tutkimuksessa tarkasteltiin sekamuotoisen circuit-harjoittelun vaikutuksia alueelliseen rasvanvähennykseen. Tulokset viittasivat siihen, että yhdistetty kestävyys- ja voimaharjoittelu voi edistää paikallista rasvanpalamista.
    3. Stallknecht (2007) – Are blood flow and lipolysis in subcutaneous adipose tissue influenced by contractions in adjacent muscles in humans? – Tutkimus osoitti, että lihasten supistuminen lisää verenkiertoa ja lipolyysiä (rasvan hajoamista) niiden ympärillä olevassa ihonalaisessa rasvakudoksessa. Tämä tukee ajatusta siitä, että paikallinen lipolyysi on todistettu ilmiö ja se on vauhdikkaampaa harjoittelevan lihaksen ympärillä kuin levossa olevan lihaksen kohdalla.
    4. Vispute (2011) – The effect of abdominal exercise on abdominal fat – Keskivartaloharjoittelun vaikutuksia tarkasteleva tutkimus osoitti, että pelkät vatsalihasliikkeet eivät merkittävästi vähentäneet vatsan alueen rasvakudosta.
    5. Ramirez-Campillo (2022) – A proposed model to test the hypothesis of exercise-induced localized fat reduction (spot reduction), including a systematic review with meta-analysis – Meta-analyysi ja systemaattinen katsaus esitti hypoteesin, jonka mukaan kohdennettu harjoittelu yhdistettynä aerobiseen harjoitteluun saattaisi lisätä paikallista rasvanvähennystä. Kuitenkin meta-analyysin kokonaisnäkemys oli negatiivinen, eikä se tarjonnut vahvaa näyttöä paikallisen rasvanpolton tehokkuudesta pitkällä aikavälillä.
    6. Brobakken (2023) – Abdominal aerobic endurance exercise reveals spot reduction exists: A randomized controlled trial – Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus antoi viitteitä siitä, että vatsan alueelle kohdennettu aerobinen harjoittelu saattaa tuottaa paikallista rasvanpolttoa.
    7. Mokhtar (2015) – Effect of abdominal resistance exercise on abdominal subcutaneous fat of obese women: A randomized controlled trial using ultrasound imaging assessments – Tässä tutkimuksessa paikallista rasvanpolttoa ei havaittu, mutta harjoittelematon ryhmä ylipainoisia henkilöitä poltti rasvaa keskivartalosta energiavajeessa riippumatta harjoittelusta. Tämä osoittaa, että energiavajeen seurauksena rasvan väheneminen voi tapahtua alueilla, joissa rasvanpoltto on luonnostaan aktiivisempaa.

    Mahdolliset mekanismit

    Paikallisen rasvanpolton mahdolliset mekanismit liittyvät verenkierron ja lipolyysin paikalliseen lisääntymiseen. Kun lihas aktivoituu, sen ympärillä oleva kudos kokee verenvirtauksen kasvua ja paikallinen rasvan vapautuminen voi tehostua. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rasva automaattisesti poltettaisiin samasta paikasta, vaan sen edelleen hyödyntäminen energiaksi riippuu monista tekijöistä, kuten harjoituksen intensiteetistä ja kestosta. Keskeistä olisi tarkastella rasvanpolton nopeutta harjoitellulla alueella suhteessa muuhun rasvan vähentymiseen.

    On siis huomioitava, että vaikka paikallinen lipolyysi voi lisääntyä harjoituksen aikana, se ei välttämättä johda krooniseen rasvan vähenemiseen kyseiseltä alueelta. Jotkut tutkimukset ovat havainneet, että intensiivinen harjoittelu (esim. voimaharjoittelu) voi jopa vähentää ihonalaisen rasvakudoksen verenkiertoa ja lipolyysiä. Lisäksi akuutti lipolyysin lisääntyminen ei automaattisesti johda pitkäaikaiseen rasvakudoksen pienenemiseen, sillä rasvahappojen hapettaminen energiaksi vaatii useita fysiologisia prosesseja. Aerobinen koko kehon harjoittelu kuluttaa enemmän kaloreita kuin paikallinen harjoittelu, ja näin ollen yleinen suositus rasvanpudotukseen on koko kehon harjoittelun suosiminen.

    Johtopäätös

    Paikallinen rasvanpoltto ei ole ensisijainen keino rasvakudoksen vähentämiseen, mutta tutkimus antaa viitteitä siitä, että kohdennettu harjoittelu voi osaltaan vaikuttaa vaikeasti häviäviin alueisiin. Yhdistetty voimaharjoittelu ja aerobinen harjoittelu saattaa tarjota etuja niille, jotka pyrkivät vaikuttamaan tiettyihin kehonosiin. Kuitenkin, pysyvä ja tehokas vähennys rasvakudoksessa edellyttää kokonaisvaltaista harjoittelua ja terveellisiä elämäntapoja. Loppukaneettina: paikallinen lipolyysi ei automaattisesti tarkoita pitkäaikaista rasvakudoksen vähenemistä, vaan kokonaisenergiankulutus on edelleen ratkaisevassa asemassa rasvanpoltossa.

  • Liikunta ja elintapaohjaus ovat osa fysioterapiaa

    Liikunta ja elintapaohjaus ovat osa fysioterapiaa

    Avainkohdat:

    • Fysioterapian perusta: Fysioterapia on Suomessa kiinteästi sidoksissa liikuntaan ja terveyden edistämiseen. Sen juuret ovat vahvasti tuki- ja liikuntaelimistön toiminnan tukemisessa ja kuntoutuksessa, mutta nykyisin se kattaa laajemmin myös elintapaohjauksen ja sairauksien ennaltaehkäisyn.
    • Monialainen lähestymistapa: Fysioterapeutit yhdistävät liikunnan, ravitsemuksen ja kuormituksen säätelyn asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Tämä tekee fysioterapiasta erityisen tehokasta elintapasairauksien hoidossa ja ehkäisyssä.
    • Fysioterapeuttien ainutlaatuinen asema: Suomessa fysioterapeutit ovat ainoa korkeakoulutettu ammattiryhmä, joka toimii terveyden ja liikunnan rajapinnassa. Heidän pohjakoulutuksensa tarjoaa vahvan perustan, mutta elintapa- ja liikuntainterventioihin erikoistuminen vaatii usein lisäkoulutusta.
    • Liikunta- ja terveysalan sääntelyn tarve: Suomessa liikunta- ja terveysalan sääntely on puutteellista, mikä mahdollistaa terveyteen liittyvien palveluiden tarjoamisen ilman riittävää koulutusta. Tämä asettaa asiakkaat tarpeettomiin riskeihin ja korostaa fysioterapeuttien merkitystä laadukkaiden ja turvallisten palveluiden tarjoajina.
    • Kestävä kehitys: Fysioterapeutin roolia ei tule supistaa, vaan laajentaa. Tämä on välttämätöntä, jotta terveys- ja liikunta-alan tulevaisuus Suomessa olisi vastuullinen, kestävä ja asiakaskeskeinen.

    Lue Kuntokompassin blogissa koko artikkeli liikunnan ja elintapaohjauksen merkityksestä fysioterapiassa.

  • Kaamosmasennus: näin selviydyt syksyn pimeydestä ja talven haasteista

    Kaamosmasennus: näin selviydyt syksyn pimeydestä ja talven haasteista

    Syksyn saapuessa monet meistä tuntevat, kuinka pimeys hiipii arkeen. Vaikka ruskan värit ja vilpoinen syysilma voivat tuoda iloa, pitkät pimeät illat ja valon väheneminen vaikuttavat moniin psyykkisesti ja fyysisesti. Kaamosmasennus ja kaamosoireet ovat tähän aikaan vuodesta yleisiä haasteita, ja ne vaativat joka vuosi hieman tarkempia toimia hallinnan säilyttämiseksi. Tässä on omia kokemuksiani sekä vinkkejä, joiden avulla olen onnistunut lievittämään kaamosoireilua.

    Kaamosmasennuksen ja kaamosoireilun juurisyyt eivät ole vielä täysin selvillä, mutta tiedämme niiden liittyvän keskushermoston toimintaan. Neurokemiallisesti oireilu näkyy muun muassa serotoniiniaktiivisuuden laskuna ja melatoniinituotannon kasvuna. Serotoniini on välittäjäaine, joka vaikuttaa mielialaan ja vireystilaan, ja sen aktiivisuuden lasku voi johtaa masentuneisuuteen ja yleiseen alakuloisuuteen. Melatoniinia, joka säätelee vuorokausirytmiämme, erittyy runsaasti pimeän aikaan, mikä voi johtaa väsymykseen ja uneliaisuuteen. Nämä kaksi kemiallista yhdistettä ovat vähintäänkin yhdistettävissä kaamosoireiluun, kuten lisääntyneeseen ruokahaluun ja jatkuvaan väsymykseen.

    Valmistaudu ajoissa kaamoksen haasteisiin

    Viimeistään lokakuussa on hyvä pysähtyä ja pohtia, mitä toimenpiteitä voitaisiin tehdä, jotta kaamosmasennus ja kaamosoireet eivät ottaisi valtaa loppuvuodesta. Tässä muutama kohta, joihin kannattaa kiinnittää huomiota:

    • Työkuorma hallintaan: heti syksyn kärkeen on hyvä tarkistaa, että työkuorma ei kasva hallitsemattomasti vuoden loppua kohden. Stressin hallinta on kaamosoireilussa ensiarvoisen tärkeää, sillä liiallinen stressi heikentää jo valmiiksi kovilla olevaa mielialaa ja vähentää energiaa.
    • Palautumiselle tilaa: muista varata aikaa palautumiselle joka viikko – omat harrastukset ja sosiaaliset suhteet ovat tärkeitä voimavaroja, jotka auttavat jaksamaan rankemman ajanjakson läpi. Joskus pelkkä hetki luonnossa tai hyvien ystävien seurassa voi olla suuri apu.
    • Liikuntaa säännöllisesti: Pyri liikkumaan säännöllisesti, esimerkiksi 2-3 kertaa viikossa kunnon hikeen asti. Liikunta aktivoi keskushermostoa ja vapauttaa hyvän olon hormoneja, kuten endorfiineja, jotka voivat auttaa lievittämään kaamosmasennuksen oireita.

    Omahoitokeinot kaamosmasennuksen ja kaamosoireiden lievittämiseksi

    Kun perusasiat ovat kunnossa, kannattaa ottaa myös erilaiset omahoitomuodot mukaan kaamosmasennuksen ja kaamosoireiden lievittämiseen. Seuraavat keinot ovat olleet itselläni tehokkaita:

    1. Vuorokausirytmistä kiinni pitäminen: yritä pitää vuorokausirytmi mahdollisimman säännöllisenä – näin keho tottuu siihen, milloin pitää olla aktiivinen ja milloin levätä. Itse olen huomannut, että aikaistamalla nukkumaanmenoa pimeän aikaan saan paremman unenlaadun ja herään virkeämpänä.
    2. Altistuminen valolle: kirkasvalolampun käyttö aamuisin voi auttaa korvaamaan luonnonvalon puutetta ja säätämään vuorokausirytmiä. Tähtää valolle altistumiseen 30-60 minuuttia joka aamu, mieluiten mahdollisimman pian heräämisen jälkeen. Kirkasvalohoitoa kannattaa täydentää ulkoilulla aidossa luonnonvalossa aamuisin.
    3. Kofeiinin rajoittaminen: kahvin juonti lisääntyy helposti väsymyksen kasvaessa, mikä ei välttämättä edistä keskushermoston tasapainoa. Erityisesti myöhään iltapäivällä nautittu kofeiini heikentää unen laatua ja siten pahentaa väsymystä entisestään.
    4. Monipuolinen ravinto: satsaa kasvisten, pähkinöiden ja siementen sekä täysjyväviljan nauttimiseen sillä hyvien rasvojen ja magnesiumin saanti voi edistää hyvinvointia ja auttaa jaksamaan paremmin. Magnesium on elimistön toiminnalle keskeinen ravintoaine ja sillä on tärkeä rooli myös normaalin stressireaktion säätelyssä.
    5. D-vitamiinilisä: Suomen pimeässä talvessa D-vitamiinilisä on lähes aina välttämätön. D-vitamiini voi vaikuttaa mielialaan ja immuniteettiin, ja sen riittävä saanti voi helpottaa kaamosoireita. Kaikissa vitamiineissa on kuitenkin aina muistettava, että lääkkeen ja myrkyn välinen ero on annostelussa.

    Jos omahoito ei pidä kaamosoireita kurissa

    On hyvä muistaa, että omahoitokeinot eivät aina riitä. Jos kaamosmasennus ja kaamosoireet menevät mahdottomiksi ja vaikuttavat merkittävästi arjen toimintaan ja mielialaan, kannattaa kääntyä lääkärin puoleen. Masennuslääkitys ja/tai psykoterapia voivat olla tärkeä osa tehokasta hoitoa silloin, kun oireet vaikeuttavat normaalia elämää.

    Kaikissa tapauksissa terveelliset elämäntavat ja yksilölliset hoitokeinot ovat tärkeitä. Elämäntapojen ja valon avulla ohjatut muutokset elimistössä eivät kuitenkaan ole välittömiä. Nämä toimenpiteet vaativat aikaa ja säännöllisyyttä, jotta niiden vaikutukset alkavat todella tuntua. Usein oireiden lievittyminen tapahtuu viikkojen viiveellä, joten maltti on valttia.

    Kaamosoireet ja kaamosmasennus eivät ole mukavia vieraita, mutta niiden kanssa voi oppia tulemaan toimeen. Pienet, johdonmukaiset teot arjessa voivat auttaa huomattavasti ja tehdä syksyn ja talven pimeistä hetkistä paikoin jopa miellyttäviä.

    Huolehdi itsestäsi, ja muista, että kevät on aina lopulta tulossa.

  • Tunnista ja voita hyvinvoinnin esteet

    Tunnista ja voita hyvinvoinnin esteet

    Terveellinen ja energinen arki, hyvä fyysinen kunto ja kokonaisvaltainen hyvinvointi ovat monen haaveissa, mutta matka näiden tavoitteiden saavuttamiseen voi olla täynnä esteitä. Näitä esteitä kohdatessamme huomaamme usein, että yksittäiset hyvät aikomukset kaatuvat toistuvasti. Kuten satojen asiakkaideni ja oman kokemukseni perusteella tiedän, nämä esteet ovat harvoin vain ulkoisia; usein ne ovat tiukasti kiinni omassa ajattelutavassamme ja elämäntavoissamme. Esteet voidaan jakaa kolmeen pääkategoriaan: psyykkiset, rakenteelliset ja terveydelliset esteet.

    1. Psyykkiset esteet – itsetuntemus ja uskomukset omasta kyvystä

    Psyykkiset esteet liittyvät usein tapoihin ja uskomuksiin, jotka rajoittavat mahdollisuuksiamme tehdä muutoksia elämässämme. Yksi yleisimmistä psyykkisistä esteistä on tunteiden hallitseminen ruoalla. Stressin, väsymyksen tai ahdistuksen hetkinä saatamme turvautua syömiseen lohduttaaksemme itseämme, jolloin terveelliset ruokailutottumukset jäävät taka-alalle.

    Toinen psyykkinen este on ajatus siitä, ettemme yksinkertaisesti ole liikunnallisia ihmisiä. Moni saattaa uskoa, ettei kuntosali tai säännöllinen liikunta kuulu heidän elämäänsä, koska ”en ole koskaan ollut liikunnallinen” tai ”en vain osaa treenata oikein”. Nämä syvälle juurtuneet uskomukset ovat kuitenkin vain ajatuksia, jotka muuttuvat, kun alamme kerätä todisteita omasta kyvykkyydestämme. Kun annamme itsellemme tilaisuuden kokeilla uutta ja saamme onnistumisen kokemuksia, uskomukset omista rajoituksistamme alkavat murtua. Esimerkiksi liikunnan aloittaminen turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä on yksi keino murtaa nämä ennakkoluulot.

    Ihmiset, jotka tunnistavat ja haastavat omat rajoittavat uskomuksensa liikunnan suhteen, eivät vain paranna fyysistä kuntoaan, vaan myös kokevat merkittävää parannusta psyykkiseen hyvinvointiinsa. Tällaiset muutokset edellyttävät kuitenkin rohkeutta – epämukavuusalueelle astumista ja itsensä haastamista.

    2. Rakenteelliset esteet – elämänhallinnan haasteet

    Rakenteelliset esteet ovat käytännön haasteita, jotka estävät meitä panostamasta omaan hyvinvointiimme. Yleinen esimerkki on kiire. ”En ehdi treenata, laittaa ruokaa tai nukkua kunnolla”, kuuluu monen suusta. Vaikka kiire voi tuntua todelliselta, sen juurisyy on usein hallinnan puute – elämme muiden aikataulujen ja odotusten mukaan, emmekä anna aikaa itsellemme.

    Huono ajanhallinta ja kyvyttömyys priorisoida omaa hyvinvointia ovat merkittäviä tekijöitä, jotka vaikuttavat terveellisten elämäntapojen toteutumiseen. Elämänhallinnan parantaminen, esimerkiksi suunnittelemalla viikko etukäteen ja varaamalla aikaa liikunnalle ja terveelliselle ruoalle, voi auttaa merkittävästi näiden esteiden ylittämisessä.

    On tärkeää huomata, että rakenteelliset esteet eivät yleensä ole ratkaisemattomia. Vaikka on tilanteita, jolloin on pakko asettaa muiden tarpeet omien edelle – esimerkiksi pienen lapsen syntyessä tai läheisen sairastuessa – suurin osa rakenteellisista esteistä voidaan voittaa paremmalla ajanhallinnalla ja tietoisilla päätöksillä.

    3. Terveydelliset esteet – fyysinen hyvinvointi ja sen haasteet

    Terveydelliset esteet ovat usein harvinaisempia, mutta voivat olla merkittäviä. Esimerkiksi polvi- tai selkäkivut voivat tuntua syyltä olla liikkumatta, mutta taustalla voi olla myös psyykkinen este – uskomus siitä, että keho ei kestä liikuntaa. On kuitenkin hyvä muistaa, että liikunnan hyödyt terveydelle ovat hyvin tiedossa ja esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön ongelmiin on usein mahdollista löytää ratkaisu ammattilaisen avulla.

    Säännöllinen liikunta ei ainoastaan paranna fyysistä kuntoa, vaan se voi myös lievittää monia kroonisia terveysongelmia, kuten nivelrikkoa tai alaselkäkipuja. On kuitenkin tärkeää, että liikunta on suunniteltu oikein ja otetaan huomioon mahdolliset terveydelliset rajoitteet.

    Jos kyseessä on aito terveydellinen este, esimerkiksi diagnosoitu sairaus, kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Tällöin lääkärin ja fysioterapeutin yhteistyöllä voidaan suunnitella sopiva hoito ja kuntoutus, joka mahdollistaa liikunnan ja terveellisten elämäntapojen toteuttamisen sairaudenkin kanssa.

    Lopuksi – pysyvän muutoksen toteuttaminen

    Terveellisen muutoksen saavuttaminen ei tapahdu hetkessä. Se vaatii itsetutkiskelua, esteiden tunnistamista ja konkreettisia toimia niiden voittamiseksi. Olipa kyseessä psyykkinen, rakenteellinen tai terveydellinen este, tärkeintä on ottaa ensimmäinen askel ja aloittaa muutosprosessi. Pysyvä muutos syntyy ajan myötä, kun rakennamme itsellemme uusia tottumuksia ja luomme itsellemme paremmat edellytykset elää terveellisesti.

    Jos tunnistit oman pullonkaulasi, ota yhteyttä. Autan mielelläni löytämään seuraavat askeleet matkallasi kohti parempaa arkea ja hyvinvointia.

    Aki Laitinen
    Valmentaja, fysioterapeutti

  • Liikunta-alan ammattilaisen täydennyskoulutus

    Liikunta-alan ammattilaisen täydennyskoulutus

    Liikunta-alalla, kuten myös kuntoutusalalla, peruskoulutus antaa vain esimaun asioiden todellisesta syvyydestä, sekä tietenkin opettaa ajattelemaan ja hankkimaan tietoa systemaattisesti. Varsinainen oppiminen tapahtuu työssä ja asiakkaiden avulla, mutta tarvitaan myös ajatuksia herättäviä koulutuksia ja kohtaamisia kollegoiden kanssa. Täydennyskoulutus onkin tärkeä osa liikunta- tai kuntoutusalan ammattilaisen ammattiosaamisen kehittämistä, ja ne kuuluvat valmentajien, personal trainereiden, liikunnanohjaajien, fysioterapeuttien ja muiden ammattilaisten vuosikalentereihin.

    Koulutukset ovat kuitenkin arvokkaita, eikä niitä voi ajankäytöllisistäkään syistä käydä loputtomia määriä vuoden aikana. Seuraavassa esitänkin ajatuksia siitä, miten itse olen ratkaissut tämän runsauden pulman.

    Oikein valitut lisäkoulutukset

    Lähikoulutukset ovat täydennyskoulutusten euromääräisesti arvokkainta antia, sillä kouluttajan palkkio ja tilavuokrat ynnä muut kulut nostavat hinnan helposti useisiin satoihin euroihin per henkilö muutaman päivän kurssista. Jos taas puhutaan useita viikkoja tai kuukausia kestävistä koulutuksista, joissa on useita moduuleja, niin hinta on tuhansia — kuntotusalalla jopa kymmeniä tuhansia — euroja. Koska rahaa saa halutessaan poltettua koulutuksiin enemmän kuin sitä ehtii työstään ansaita, niin ammattiosaamista täydentävät koulutukset kannattaa valita oman kehittämissuunnitelman mukaisesti.

    Kehittämissuunnitelma voi olla vapaamuotoinen hahmotelma siitä, minkä ammattitaidon osa-alueen kehittäminen vie omaa osaamista (kustannus)tehokkaimmin seuraavalle tasolle. Tarpeet kumpuavat tietenkin suoraan työelämästä, mutta niiden määrittelyssä voivat auttaa esimerkiksi seuraavat kysymykset:

    1. Mitkä ovat vahvuuteni ammattilaisena (valmentajana, fysioterapeuttina yms.)?
    2. Missä asioissa koen toistuvaa tarvetta turvautua kollegoiden tai kirjallisuuden apuun ongelman ratkaistakseni?
    3. Haluanko tehdä vahvuuksistani todellisia erottautumistekijöitä vai keskittyä tällä hetkellä osaamisalueeni laajentamiseen?

    Nykypäivänä yleistietäjien aika on ohi, ja jokaisella ammattilaisella on hyvä olla jokin erikoisalue, josta tietää tavallista enemmän. Se ei tietenkään tarkoita, etteikö tietoa ja ymmärrystä olisi hyvä laajentaa jatkuvasti myös muilla osa-alueilla. Lyhyellä perspektiivillä on kuitenkin tehtävä priorisointia, mikäli haluaa herättää luottamusta osaamisellaan asiakkaidensa silmissä.

    Suunnittelua paperille
    Oman osaamisen kehittämissuunnitelma varmistaa ammattitaidon kehittymisen ja sen, että rahaa ei tule tuhlattua ns. turhiin koulutuksiin.

    Tein itse jo fysioterapeutiksi opiskellessani päätöksen, että haluan ymmärtää kuormitusfysiologiaa, valmennusta ja erityisesti voimaharjoittelua syvällisesti. Käytinkin useita vuosia tiiviisti näiden aihepiirien opiskeluun, eikä tahti ole sittemminkään laantunut. Samalla työskentelyni on siirtynyt vuosi vuodelta enemmän valmennukseen ja koulutukseen, ja olen joutunut jonkin verran tinkimään varsinaisesta fysioterapian alan lisäkouluttautumisesta ja tutkimuskirjallisuuteen perehtymisestä. Voin siis todeta kehittyneeni enemmän fyysisen valmennuksen kuin fysioterapian saralla edeltävien vuosien aikana.

    En näe asiaa kuitenkaan ongelmana, sillä olen tehnyt tietoisen prioriteettivalinnan, joka on myös tukenut ammatillisia tavoitteitani matkan varrella. Mikään ei estä minua jatkossa keskittymästä entistä enemmän myös fysioterapian tutkimusnäyttöön ja osallistumaan mielenkiintoisiin koulutuksiin. Siksi suosittelen kaikille lisäkoulutuksia miettiville pohtimaan edellä mainittuja kysymyksiä ja tekemään selkeitä valintoja, jotta rajallisista resursseista itseopiskeluun ja täydennyskoulutuksiin osallistumisesta saa parhaan hyödyn.

    Verkkokurssit ammattiosaamisen täydentäjinä

    Lähikoulutuksiin osallistumista rajoittavat taloudellisten syiden lisäksi usein myös aikataululliset syyt: koulutukset ovat järjestäjän valitsemana ajankohtana, mutta oma työ tai elämäntilanne ei välttämättä jousta siinä mittakaavassa, että osallistuminen koulutukseen juuri sinä ajankohtana olisi mahdollista. Suomi on pieni maa, eikä samaa koulutusta järjestetä välttämättä useita kertoja vuodessa — ei etenkään, jos kyseessä on ulkomailta tuleva ammattikouluttaja, jolla on kysyntää ympäri maailmaa.

    Onneksi myös kotimainen ja kotimaisin voimin tuotettu koulutustarjonta on ollut viime vuodet kasvussa, sillä Suomessa on sekä liikunta- että kuntoutusalan ammattiosaamista, joka on täysin verrattavissa maailman ”kärkeen”. Tiedonsaanti ei ole enää riippuvaista siitä, missä asuu. Mutta mikä parasta, tietoa voi nykyään saada erinomaisesti muotoiltuna myös suoraan työpöydälle tai kotisohvalle erilaisten verkkokurssien, webinaarien ja muiden verkon välityksellä tapahtuvien koulutusten kautta.

    Ammattilainen opiskelemassa
    Osaamisen täydentäminen verkkokursseilla on ajankäytöllisesti järkevä vaihtoehto.

    Verkkokursseihin liittyy ainutlaatuisia mahdollisuuksia ja toisaalta puutteita, jotka vain lähikoulutus voi tarjota. Ehdoton hyöty on kuitenkin siinä, että hyvin rakennettua verkkokurssia voi opiskella täysin omassa tahdissa ja peilaten tietoa omaan ajatteluunsa. Hyvä verkkokoulutus ei tuputa yhtä ainoaa näkökulmaa, vaan herättää ajattelemaan ja rakentamaan omannäköistä kokonaisuutta työskentelyyn. Tietysti on mukava poimia myös konkreettisia työkaluja oman työskentelynsä tueksi.

    Verkkokurssien negatiivinen puoli liittyy yksipuoliseen kommunikointiin, jossa opiskelija toimii tiedon vastaanottajana ilman mahdollisuutta esittää kysymyksiä tai vastaväitteitä. Myös kommunikaatio ja verkostoituminen kollegoiden kanssa jää verkkokurssista helposti uupumaan. Usein asiaa tietysti kompensoidaan verkkokoulutusten matalammalla hinnalla suhteessa lähikoulutuksiin. Hyvin toteutettu verkkokoulutus voi kuitenkin olla myös interaktiivinen: esimerkiksi omilla verkkokursseillamme olemme ratkaisseet asian niin, että kurssin aikana meille voi esittää kysymyksiä ja kurssin lopputyöstä opiskelija saa yksilöllisen palautteen.

    Avoimen AMK:n ja yliopistojen koulutustarjonta

    Ei kannata myöskään unohtaa maamme suurimpia kouluttajia eli ammattikorkeakouluja ja yliopistoja, joiden tarjonnasta löytyy sekä varsinaisia täydennyskoulutuksia että avoimen opiskelun tarjontaa lähes kaikilta ammattialoilta. Onkin mukava virkistää ajatteluaan kursseilla, jotka eivät suoraan ole oman ammattitoiminnan ytimessä, mutta vaikuttavat positiivisesti omaan ajatteluun. Liikunta- ja kuntoutusalalla tällaisia kursseja voivat olla esimerkiksi vuorovaikutukseen, ravitsemukseen tai vaikka esiintymiseen liittyvät koulutukset.

    Avoimet AMK:t ja yliopistot tarjoavat opintoja melko edullisesti, ja usein erilaiset opintokokonaisuudet ovat vielä edullisempia. Kursseista saa pisteitä, jotka ovat hyväksiluettavissa vähintäänkin saman koulun tutkinto-opiskelussa — koskaan ei tiedä, milloin kipinä uuteen tutkintoon iskee. Toki myös ylempi ammattikorkeakoulututkinto tai maisteritutkinto ovat erinomaisia koulutusvaihtoehtoja silloin, kun haluaa edistää ammattiosaamistaan hieman pidemmällä aikavälillä, kuin yhden kurssin tai opintokokonaisuuden verran.

    Itse opiskelenkin tällä hetkellä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa, joka sai kipinänsä avoimen amk:n opintojen kautta. Kyseessä on fysioterapian yamk-tutkinto, mutta varsinainen opintolinja on Digitaaliset ratkaisut, jonka valitsin oman yritystoiminnan kehittämistä silmällä pitäen. Tavoitteena ei siis ole edistää fysioterapian käytännön taitoja, vaan oppia ja kehittää omaa (digitaalista) fysioterapia-, valmennus- ja koulutustoimintaa laajemmassa mittakaavassa. Suosittelenkin tutustumaan tarkoin koulutuksen sisältöön, jos yamk- tai maisterintutkinto kiinnostaa.

    Yksilöllinen opintopolku on palapeli

    En usko, että alallamme liikunnan tai kuntoutuksen kentillä ammattilaiseksi voi kasvaa ainoastaan ”isoja koulutuksia” käymällä. Tarvitaan useita erilaisia näkökulmia ja keskusteluja eri asiantuntijoiden ja kollegoiden kanssa, ennen kuin oma tulokulma asioihin vahvistuu. Tietoa on hyvä kerätä paitsi koulutuksista, niin myös lukemalla aktiivisesti oman alan kirjallisuutta ja tutkimuskirjallisuutta, ja peilaamalla sitä omaan työskentelytapaan. Tuuliviiri ei tarvitse olla, mutta on hyvä olla avoin uudelle tiedolle eikä lukittautua tuttuun ja turvalliseen tapaan työskennellä.

    Palapelin kasaamista
    Ammattiosaaminen muodostuu tiedon palasista, jotka voi hankkia ympäri maailmaa ja joista voi rakentaa ehyen kokonaisuuden oman ajattelun avulla.

    Vallitseva korona-aika on muokannut monen liikunta- ja kuntoutusalan ammattilaisen työskentelyä kovalla kädellä. Uusia työvälineitä on otettu käyttöön ja toimintatapoja jouduttu muuttamaan. Uskon silti, että monelle työtapojen muutos on avannut myös uusia mahdollisuuksia ja näkemyksiä työskentelyyn, kenties jopa edistänyt asiakkaan kokemaa lisäarvoa työskentelystä. Nyt pikku hiljaa, kun voimme taas palata lähityöskentelyyn ja entisiin tapoihimme, niin otetaan mukaan ne uudet käytänteet, jotka auttoivat monipuolistamaan palvelujamme tiukan paikan aikana.

  • Aerobinen harjoittelu ei tuhoa lihaksiasi

    Aerobinen harjoittelu ei tuhoa lihaksiasi

    Aerobinen harjoittelu eli pääasiassa hapen avulla tapahtuva matalan intensiteetin peruskestävyysharjoittelu on harjoitusmuoto, joka erityisesti voimailijoiden keskuudessa koetaan turhana tai jopa vahingollisena lihaskasvua ajatellen. Onkin totta, että juuri lihasmassan kasvuun tähtäävän harjoittelun ja  pitkäkestoisen kestävyysharjoittelun vasteet ovat osittain toistensa peilikuvia. On siis äärimmäisen vaikeaa olla samaan aikaan kovan tason pitkänmatkanjuoksija ja voimanostaja. Mutta juuri tässä me tavalliset harrastajat menemme usein vikaan.

    Nimittäin omassa lajissaan suorituskykyisimmät urheilijat ovat aina erityistapauksia, joiden fyysiset ominaisuudet poikkeavat täysin meidän tavallisten kuolevaisten ominaisuuksista. Kun jossain suorituksessa haluaa kuulua maailman kyvykkäimpien joukkoon, niin sen kehittämiseen on uhrattava suurin osa harjoitusajasta. Urheilija on siinä vaiheessa tehnyt valtavan pohjatyön monipuolista harjoittelua, minkä avulla hän pystyy saamaan lajiharjoittelustaan enemmän irti. Me muut emme ole harjoittelussamme tällä tasolla, ja siksi hyödymme monipuolisemmasta harjoittelusta, johon ehdottomasti kuuluu myös aerobinen harjoittelu.

    Kuinka paljon harjoittelua on tarpeeksi?

    Mitä huonommassa kunnossa ihminen on, niin sitä pienemmällä määrällä harjoittelua hän kuntoansa parantaa. Mitä vähemmän ihminen on harjoitellut, niin sitä laajemmin kaikki kunnon osa-alueet kehittyvät millä tahansa harjoitusmuodolla. Mitä enemmän ihminen on harjoitellut, niin sitä kohdennetumpaa tulee harjoittelun olla, jotta kehitystä tapahtuisi edelleen.

    Tässä yksinkertaistettuna eräs harjoittelun perusperiaatteista – spesifisyys. Jos haluat olla kansakunnan kovin kolmen tonnin estejuoksija, niin viisi päivää punttisalilla ja kaksi urheilukentällä on väärä suhde. Toisinpäin ollaan jo hieman lähempänä totuutta. Voimaharjoittelijan näkökulmasta kaksi peruskestävyysharjoitusta viikkoon tuovat mukanaan aina enemmän positiivista kuin negatiivista sekä kehityksen että terveyden kannalta. Tärkeää on analysoida sitä, minkä tyyppinen harjoittelu vie omaa suorituskykyä/terveyttä/työkykyä – tai mikä oma tavoite onkaan – tällä hetkellä parhaiten eteenpäin.

    Valmennuksellisesti asia ratkeaa jakamalla harjoittelu jaksoihin, joissa toisia ominaisuuksia kehitetään ja toisia ylläpidetään. Tietyllä jaksolla kestävyysominaisuuksia halutaan parantaa, jolloin kestävyysharjoittelua on esimerkiksi neljästi viikossa ohjelmassa, kun taas seuraavalla jaksolla se voi olla ylläpidossa yhdellä viikkoharjoituksella. Edistyneemmälle kuntoilijalle tällainen vaihtelu monipuolistaa harjoittelua ja pitää pään virkeänä uusia haasteita kohdatessa.

    Minkälainen on hyvä peruskestävyysharjoitus?

    Kestävyysharjoittelun tyypillisimpiä harjoitusmuotoja ovat niin sanotut perinteiset lajit, kuten juoksu, pyöräily, hiihto, uinti jne. Mutta aerobinen harjoittelu voi olla myös jotain aivan muuta, kuten esimerkiksi kuntosalilla tai kotioloissa toteutettavaa kiertoharjoittelua, jossa voi käyttää hyödykseen kehonpainoa, pienvälineitä, kuntosalilaitteita ja mitä ikinä mieleen tuleekaan. Kuntosalilla kiertoharjoitukseen voi yhdistää osioita aerobisilla laitteilla, esimerkiksi soutua, pyöräilyä, juoksua, hiihtoergoa jne. Tärkeintä on, että elimistöä kuormitetaan riittävän kauan (peruskuntoinen > 30 min), mutta riittävän matalalla intensiteetillä. Tällöin harjoittelu tuntuu siltä, että sitä pystyisi jatkamaan paljon kauemminkin.

    Matalan intensiteetin peruskestävyysharjoittelussa neljän P:n sääntö, eli Pitää Pystyä Puhumaan Puuskuttamatta, toimii hyvänä arviona sopivalle kuormitustasolle. Syke on tällöin n. 60-80 % maksimisykkeestä. Voimailijoiden (kuten muidenkin kuntoilijoiden) tyypillisimmät ”virheet” kestävyysharjoittelussa ovat harjoitustehon nostaminen liian kovaksi tai pelkästään kovatehoisten, niin sanottujen HIIT-harjoitteiden suosiminen. Esimerkiksi lihaskasvua tavoitteleva henkilö harjoittaa helposti liiaksi yhtä ja samaa elimistön energiantuottomuotoa sekä voima- että HIIT-harjoitteissaan, jolloin ylikuormituksen riski kasvaa ja toisaalta muut monipuolisen harjoittelun edut jäävät saamatta.

    On myös hyvä huomata, että eri kestävyysharjoitusmuodot poikkeavat toisistaan rasittavuuden osalta. Esimerkiksi pyöräilyssä tuki- ja liikuntaelimistöön ei kohdistu sellaisia voimia ja voimavaatimuksia, joita juoksussa oman kehon liikuttaminen edellyttää. Näin ollen pyöräilyä voi huonompikuntoinenkin tehdä peruskestävyyssykkeillä, kun taas juoksu peruskestävyysharjoitteena edellyttää n. 2700 metrin Cooper-kuntoa (tämä tieto on liikuntafysiologi Jyrki Aholta vuoden 2019 Kuntotestauspäiviltä). Useimmille kävely onkin vallan sopiva harjoitusmuoto pidempiin peruskestävyysharjoituksiin. Myös uinti, murtomaahiihto sekä mainitut pyöräily (sisällä ja ulkona) ja ”tasavauhtinen” kuntopiiriharjoittelu ovat hyviä vaihtoehtoja.

    Monipuolinen harjoittelu kehittää monipuolisesti

    Liikunnallisesti tai suorituskyvyltään monipuoliseksi voi tulla vain harjoittelemalla monipuolisesti. Se ei tarkoita sekametelisoppaa, vaan harjoitusmuotojen priorisointia ja kaikkien haluttujen ominaisuuksien huomioimista omissa rooleissaan yksilöllisesti rakennetussa harjoitusohjelmoinnissa. Mikään harjoitusmuoto ei yleensä ole joko-tai, vaan kuormittaa tietyssä suhteessa kaikkia elinjärjestelmiä. Esimerkiksi tyypillinen voimaharjoittelu 6-12 toistoa useita sarjoja tehden ja kaikkia suurimpia lihasryhmiä kuormittaen vaatii myös sydän- ja verenkiertoelimistöltä kohtuullista kuntoa ja toisaalta parantaa sitä. Mutta ei optimaalisesti, eikä elimistön rasvanpolttokapasiteettia tai hiusverisuonitusta pitkäaikaisesti rakentaen, kuten tekee matalan intensiteetin peruskestävyysharjoittelu.

    Jos harjoittelun tavoitteet ovat terveyden edistämisessä eli yleisessä hyvinvoinnissa, arkijaksamisessa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä, niin UKK:n terveysliikuntasuositukset ovat hyvä lähtökohta viikko-ohjelman rakentamiseen. Ne suosittavat aikuisille 18-64-vuotiaille 2,5h reipasta tai 1h 15 min rasittavaa kestävyysliikuntaa viikossa sekä kahdesti viikossa lihaskuntoa ja liikehallintaa parantavaa liikuntaa (voimaharjoittelua). Kaikki yli 10 minuutin yksittäiset liikuntahetket lasketaan, ja näin tavoitteiden täyttyessä säännöllisesti voi ajatella saavansa liikunnasta vähintään kohtalaisen hyödyn oman terveytensä hyväksi.

    Jos taas treeni on terveysnäkökulman lisäksi tai sijasta itseisarvoisesti tavoitteellista (kilpaurheilu, tavoitteellinen kehonmuokkaus tai muu oman suorituskykynsä haastaminen), niin suosittelen käyttämään reippaasti aikaa harjoittelun ohjelmointiin tai kuten parasta on, niin tekemään yhteistyötä kyseisessä asiassa ammattitaitoa osoittavan valmentajan kanssa. Näin säästyy aikaa ja mielenterveyttä, kun tavoitetta kohti mennään laadukkaalla tekemisellä. Tämä pätee erityisen hyvin voima- ja kestävyysharjoittelun yhdistämisessä.

    -Aki-

  • Liikuntavammat voimaharjoittelussa

    Liikuntavammat voimaharjoittelussa

    Kaikessa liikunnassa on riski äkillisiin tapaturmavammoihin. Loukkaantumisen todennäköisyys kasvaa muun muassa nopeuden ja fyysisten kontaktien määrän lisääntyessä. Voimaharjoittelussa todennäköisyys saada akuutti vamma liittyy esimerkiksi tukielimistöön kohdistuviin voimiin erilaisissa nivelkulmissa sekä harjoittelijan toimimiseen lähellä oman suorituskykynsä rajoja. Akuutissa loukkaantumisessa oleellista on välitön kuormituksen poistaminen ja vamman vakavuuden mukainen ensiapu ja hieman myöhemmin vamma-asteen arviointi ja nopea kuntoutuksen aloitus. 

    Toinen vammatyyppi liikunnassa on rasitusvamma, joka on pidempiaikaisen ylikuormituksen seurauksena jollekin kudokselle aiheutunut vaurio tai ärsytystila, jota elimistö ei pysty käytettävissä olevan ajan tai harjoitusohjelman puitteissa korjaamaan. Rasitusvammaan voi johtaa esimerkiksi liian yksipuolinen harjoittelu, yksilölliset biomekaaniset tekijät, tekniikkavirheet, pitkäaikainen korkea kuormitustaso tai ongelmat lajiin liittyvien varusteiden kanssa. Yleisesti rasitusvammariskiä on voimaharjoitteluvalmennuksen näkökulmasta helpompi hallita kuin akuutin vamman riskiä, ja rasitusvammojen kuntoutus nivoutuukin harjoitusohjelmaan tehtäviin valmennuksellisiin muutoksiin.

    Kehonrakennus, painonnosto, voimanosto ja vahvin -lajit

    Erityisesti voimaharjoitteluun liittyviä liikuntavammoja ei ole tutkittu läheskään yhtä runsaasti, kuin mitä esimerkiksi joukkuepalloilulajeissa. Olemassa olevaan tietoon on siis syytä suhtautua varauksella. Minkä tahansa liikuntavamman riski tuhatta harjoitustuntia kohden vaikuttaisi olevan alhaisin kehonrakennusharjoittelussa. Painonnostossa ja voimanostossa riskitaso on melko yhtäläinen, ja korkein riski tuhatta tuntia kohden näyttäisi liittyvän vahvin mies / nainen -lajeihin. Yleisesti ottaen voima- ja kehonmuokkauslajeissa loukkaantumisriski on kuitenkin alhaisempi kuin kontakteja sisältävissä joukkueurheilulajeissa, joten kyseessä ovat melko turvalliset harjoittelu- ja kilpailumuodot.

    Painonnostossa tavataan erityisesti alaselkään kohdistuvaa oireilua sekä polvivammoja, kun taas voimanostossa eniten vammoja ilmoitetaan olkapäiden alueella. Kaikissa voimaharjoittelumuodoissa, joita on tutkittu, nämä kolme aluetta kohtaavat eniten vammoja – vain hieman eri järjestyksessä. Tyypillisimpiä ovat erilaiset lihas- ja jännevammat. Mitä suuremmalla intensiteetillä harjoitellaan, sitä suurempi riski näyttäisi olevan akuutteihin vammoihin. Vastaavasti kehonrakennusharjoittelussa ilmoitetaan enemmän rasitusvammoja, mitä saattaa selittää lajityypillisesti suurempi krooninen volyymikuorma.

    Voimaharjoittelu painot
    Loukkaantumisen todennäköisyys voimaharjoittelussa on melko pieni moneen muuhun lajiin verrattuna.

    On hyvä huomioida, että liikuntavamman määrittely vaihtelee tutkimuksittain. Kaikissa voimaharjoittelumuodoissa suurin osa vammoista vaikuttaisi olevan lieviä tai kohtalaisia, jotka eivät estä harjoittelua kokonaan, ja joista palaudutaan täyteen harjoituskuntoon keskimäärin alle kahdessa viikossa. Asiaa varjostaa kuitenkin samojen vammojen toistuminen, mikä voi osaltaan johtua puutteellisesta kuntoutuksesta. Termi ”loukkaantuminen” ei kuitenkaan itsessään määrittele vamman vakavuutta, vaikka saattaa lukijassa herättää tietynlaisen vaikutelman.

    Avainasemassa harjoittelun ohjelmointi ja seuranta

    Tärkeimmät asiat loukkaantumisriskin hallinnassa missä tahansa lajissa ovat kuormitusfysiologian ja valmennuksen lainalaisuuksien ymmärtäminen yhdistettynä lajin tuntemiseen ja harjoittelijan yksilöllisiin tuntemuksiin kuormittuneisuudesta. Voimaharjoittelulla elimistöön pyritään saaman aikaiseksi merkittäviä rakenteellisia adaptaatioita, joten harjoittelun ja palautumisen optimaalinen suhde on erityisen tärkeä. Laadukas ja riittävän pitkä yöuni on edellytys palautumiselle. Uni on anabolinen tila, joka jokaisen kovaa harjoittelevan tulisi priorisoida. Palautumista tuetaan myös hyvällä ravitsemuksella.

    Oleellista voimaharjoittelun ohjelmoinnissa urheiluvammojen näkökulmasta on harjoitusvolyymin ja -intensiteetin hallinta. Liian nopea kuormitustason nosto suhteessa henkilön harjoitushistoriaan saattaa altistaa loukkaantumisille. Tasainen, pitkällä aikavälillä tapahtuva kuormituksen nosto ja kohtuullisen korkea krooninen harjoittelumäärä sen sijaan näyttäisivät olevan liikuntavammoilta suojaavia tekijöitä. Kokeneet harjoittelijat eivät kuitenkaan pysty nostamaan intensiteettiä ja/tai volyymiä kuin muutamia viikkoja yhtäjaksoisesti, joten tarvitaan erillisiä, kevennettyjä mikrosyklejä. Kevennetyllä jaksolla harjoitusvolyymi saatetaan pienentää noin puoleen suhteessa kovaan harjoitusjaksoon, mutta intensiteetti säilytetään kohtuullisen korkealla. Näin väsymys pääsee haihtumaan, mutta voimatasot ja tuntuma isoihin rautoihin pysyvät yllä. Kun lisäksi uusi sykli aloitetaan kohtuullisella volyymillä, niin elimistö ehtii sopeutua ärsykkeenvaihtelun mukanaan tuomiin uusiin vaatimuksiin.

    Toisinaan harjoittelun ja harjoittelijan seurantaan ei riitä pelkkä harjoituspäiväkirjan pito, vaan tarvitaan tarkempaa kokonaiskuormituksen arviointia. Yksittäisiä harjoituksia voidaan pisteyttää esimerkiksi RPE-perusteisella asteikolla 1-10 (rate of perceived exertion). Pisteytyksen voi kertoa harjoitusajalla, jolloin saadaan vertailukelpoinen volyymiarvio. On tärkeä huomata, että palautumiseen vaikuttavat myös kaikki muut elämän kuormitustekijät kuin harjoittelu, kuten työ- ja ihmissuhdetekijät, sairaudet, henkilökohtaiset talousasiat jne. Elimistön kuormittumisen arviointiin on käytettävissä esimerkiksi autonomisen hermoston tilaa analysoivia laitteita ja menetelmiä, mutta oleellisempaa on, että valmentaja tuntee valmennettavansa ja harjoittelija itsensä ja voimavaransa. Näin pystytään valmennuksellisesti reagoimaan kuormittaviin elämäntilanteisiin harjoittelua keventämällä, samalla ehkäisten pitkäaikaisten ylikuormitustilojen syntyä.

    Loukkaantumisriskin hallinta suunnittelulla

    Harjoittelun periodisointi eli jaksotus mahdollistaa harjoittelun suunnittelun myös loukkaantumisriskin hallinnan näkökulmasta. Liian yksipuolinen harjoittelu voi johtaa loukkaantumisiin monella tapaa: jatkuvasti samoille nivelkulmille tuleva rasitus altistaa vammoille ja johtaa epäedulliseen kehitykseen. Hyvin mietityn periodisoinnin rooli nousekin esiin, kun haluttujen ominaisuuksien ja niitä tukevien asioiden kehittäminen jaetaan harjoitusvuodelle niin, että harjoittelun monipuolisuus ja progressio tukevat toisiaan. 

    Tempauksen alkuasento
    Kaikki ominaisuuksia ei voi kehittää samassa syklissä.

    Voimaharjoittelu-termin alle mahtuu hyvin monenlaista harjoittelua. Onkin tärkeää käydä läpi minkälaista harjoittelua omiin tavoitteisiin pääsy vaatii, jotta osaa tehdä myös oikeanlaista, loukkaantumisriskin hallintaan pyrkivää harjoittelua. Esimerkiksi voimanostossa takareisien alaosat eivät ainakaan kilpailuliikkeissä joudu voimakkaan eksentrisen kuormituksen alaisiksi, toisin kuin pikajuoksussa. Näin ollen spurtteja hyödyntävän nopeusvoimaharjoittelijan ohjelmaan takareiden eksentriset voimaharjoitteet pitkillä lihaspituuksilla ovat parempaa vammojen ennaltaehkäisyä kuin samat harjoitteet voimanostajan ohjelmassa.

    Urheiluvamma voi syntyä pienestäkin virheestä

    Loukkaantumisriskin hallintaan tähtäävä harjoittelu kannattaa keskittää niihin kehonosiin, jotka omassa harjoittelu- ja/tai kilpailumuodossa ovat suurimman riskin alla. Apuna voi käyttää tässä artikkelissa mainittuja tilastoja yleisimmin ilmoitetuista vamma-alueista voimaharjoittelussa, mutta lisäksi aina testausta ja arviointia oman kehon toiminnasta ja harjoittelusta. Tärkeitä havaintoja ovat mm. merkittävät lihasmassan ja -voiman puolierot raajojen välillä, merkittävät volyymierot esimerkiksi työntävien ja vetävien liikkeiden kesken pitkällä aikavälillä, ja yksilöllisen tekniikan aiheuttama kuormitus tietyille kehonosille. Olkanivelen ja lonkkien ulkokiertäjät, vatsalihakset, lonkkien loitontajat (ja jopa ojentajat) sekä polven alapuolella olevat lihakset ovat niitä, jotka helposti jäävät voimaharjoitusohjelmissa vähemmälle huomiolle. 

    Kaikki edellä mainitut tekijät muodostavat perustan liikunta- ja urheiluvammojen välttämiseen voimaharjoittelussa. Pienempienkin asioiden laiminlyönti muodostaa silti aina jonkinasteisen riskin, jonka harjoittelija toistaa joka kerta menetellessään samalla tavalla. Näin on esimerkiksi turvavarusteiden kohdalla. Harjoitusvälineet, turvaraudat, varmistajat, magnesium, kengät ja vaatetus ovat omalta osaltaan vaikuttamassa loukkaantumisriskiin joko lisäävästi tai vähentävästi. 

    Harjoittelu väsyneenä ei varmasti ole optimaalista kehittymisen kannalta, mutta lisäksi tulee huomioida loukkaantumisriskin suureneminen. Kenties väsyneenä ykkösmaksimiharjoitus kannattaa vaihtaa johonkin turvallisempaan vaihtoehtoon. Jopa tavanomaisesta poikkeava harjoitusaika saattaa muuttaa elimistön aktivoitumista harjoitteluun, mikä on huomioitava myös kilpailuun valmistautumisessa. 

    Treeniväsymys harjoittelijalla
    Väsyneenä harjoittelu ja harjoitusväsymys lisäävät loukkaantumisriskiä.

    Harjoituksen sisällä keskittyminen itse liikkeisiin saattaa olla hyvinkin suurta, mutta painojen ja välineiden siirtelyssä ajatukset harhailevat. Tämä on riskitekijä erityisesti aloittelijoille, joille ei ole vielä muodostunut harjoitusrutiinia, ja käytettävät painotkin tuntuvat suurilta. Toinen riskitekijä harjoituksen sisällä on harjoituksen loppuvaiheessa tehdyt ylimääräiset kokeilut uusissa liikkeissä. Elimistön ollessa väsynyt ei ole kehittymisen saati turvallisuuden kannalta järkevää opetella uusia liikemalleja esimerkiksi vaativissa kehonpainoliikkeissä. Sen sijaan alkulämmittelyjen yhteydessä ja sopivan mittaisena vastaava osuus saattaisi olla elimistöä hyvin herättelevä.

    Yhteenvetona voidaan siis todeta, että loukkaantumisriskiä suurentavat tekijät voimaharjoittelussa jakaantuvat harjoittelijasta johtuviin syihin, valmennuksesta ja ohjelmoinnista johtuviin syihin sekä ulkoisiin tekijöihin, kuten ennalta arvaamattomiin tapahtumiin tai varusteiden puutteelliseen toimintaan. Kahteen ensiksi mainittuun voimme vaikuttaa merkittävästi, joten niihin kannattaa käyttää suurin osa ajasta. Valmennuksellisesti oikeiden asioiden huomiointi paitsi pienentää loukkaantumisriskiä, niin myös tukee suorituskyvyn kehittymistä. Suunnitteluun käytetty aika on siis säästettyä aikaa kaikin puolin.

    Lisäluettavaa löytyy mm. tässäkin kirjoituksessa käytetyistä lähteistä:

    Brukner, P., Khan, K. ym. 2017. Clinical sports medicine.
    Aasa ym. 2016. Injuries among weightlifters and powerlifters: a systematic review. Saatavissa: https://bjsm.bmj.com/content/51/4/211
    Bengtsson ym. 2018. Narrative review of injuries in powerlifting with special reference to their association to the squat, bench press and deadlift. Saatavissa: https://bmjopensem.bmj.com/content/4/1/e000382
    Keogh & Winwood 2017. The Epidemiology of Injuries Across the Weight-Training Sports. Saatavissa: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/27328853
    Raske & Norlin 2002. Injury Incidence and Prevalence among Elite Weight and Power Lifters. Abstrakti: https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11912096

  • Urheilufysioterapia osana kokonaisvaltaista valmennusta

    Urheilufysioterapia osana kokonaisvaltaista valmennusta

    Urheilufysioterapia on liikunta- ja urheiluvammoihin sekä liikunnallisen toimintakyvyn edistämiseen keskittyvä fysioterapian osa-alue. Urheilufysioterapeutin pitää ymmärtää tavallista enemmän kuormitusfysiologiaa ja niiden lajien vaatimuksia, joiden parissa pääosin työskentelee. Urheilufysioterapeutti-nimike on vapaata riistaa, ja sitä saa Suomessa käyttää kuka tahansa fysioterapeutti. Sen sijaan urheilufysioterapeutin sertifiointia voi hakea ainoastaan Suomen Urheilufysioterapeutit ry:ltä.

    Riippumatta lisäkoulutuksista kaikilla fysioterapeuteilla on samat mahdollisuudet hankkia tietoa, mikäli oma työ sijoittuu urheilun ja liikunnan pariin. Oman alan täydennyskoulutusten käyminen osoittaa kuitenkin motivaatiota ja kiinnostusta kehittää sekä omaa ammattitaitoa että sitä toimintaympäristöä, jossa työskentelee.

    Mitä fysioterapia on?

    Fysioterapia mielletään valitettavan usein vain hoitomuodoksi, johon hakeudutaan, kun toivotaan jonkin vaivan helpottavan terapeutin suorittamilla manuaalisilla hoitotekniikoilla. Fysioterapian tutkimusnäyttö kuitenkin osoittaa, että passiivinen pöydällä makoilu ja taianomaiset käsitekniikat eivät paranna tuki- ja liikuntaelinvaivoja, joskin voivat toisinaan toimia apukeinoina akuuteissa tilanteissa. Passiivisten hoitojen sijaan fysioterapian soisi näyttäytyvän kansalaisille tulevaisuudessa tyystin eri tavalla.

    Nimittäin fysioterapeutin pitäisi jo lähtökohtaisesti olla ihmisen liikkeen ja toimintakyvyn havainnoinnin ja edistämisen asiantuntija. Hyvä fysioterapeutti on aina kiinnostunut asiakkaan arjen suorituskykyvaatimuksista, ja osaa skaalata kuntoutuksen tason vastaamaan niihin vaatimuksiin, joita asiakkaan arki, työ ja harrastukset tämän toimintakyvylle asettavat. Urheilufysioterapeutti ei ole tästä poikkeus, mutta hän on perehtynyt paitsi tyypillisiin, liikunnassa tapahtuviin vammoihin, niin lisäksi nimenomaan liikunnan ja urheilun elimistölle asettamiin suorituskykyvaatimuksiin. Näiden lisäksi hyvä (urheilu)fysioterapeutti ymmärtää, että mielen toiminnalla ja psyykkisen hyvinvoinnin tasolla on suuri vaikutus esimerkiksi koettuun kipuun ja suorituskykyisyyteen.

    Urheilufysioterapian rooli valmennuksessa

    Mielelläni näkisin urheilufysioterapiaa käytettävän tiiviimpänä osana urheilijoiden kokonaisvaltaista valmennusta, jossa fysioterapeutin ammattitaitoa hyödynnetään jo ENNEN kuin mitään ongelmia on syntynyt. Siis optimoimaan tuki- ja liikuntaelimistön toimintaa. Jos esimerkiksi laji vaatii lonkkaniveleltä 140 asteen liikkuvuutta, eikä urheilija pääse tähän ilman merkittävää kompensaatiota, niin lajivaatimukset tunteva ja kuormitusfysiologiaa ymmärtävä fysioterapeutti voi toiminnallisen anatomian osaamisensa avulla tukea urheilijan lajisuorituskykyä jo hyvissä ajoin ennen kuin asiasta aiheutuu ongelmia. Etenkään joukkuepeleissä valmentaja ei yleensä pysty huomioimaan esimerkiksi yksittäisen pelaajan yksittäisen nivelalueen toiminnan tehostamista harjoitusohjelmassaan, sen sijaan urheilufysioterapeutti ottaa mielellään tämänkaltaisen haasteen vastaan.

    Myös fysioterapeutin terveydenhuollollinen rooli ja osaaminen on valmennukselle enemmän hyöty kuin haitta, vaikka ennakkoluuloisissa puheissa joskus toisin pelätään. Fysioterapeutti, kuten lääkärikään, ei määrää liikuntakieltoa tai estä urheilijaa urheilemasta, sillä Suomessa hoidosta saa myös kieltäytyä. Sen sijaan terveydenhuollon ammattilainen voi antaa arvion kudosvaurion paranemisaikataulusta ja asianmukaiseksi todetun kuntoutusmuodon kestosta perustuen tutkimusnäyttöön ja kliiniseen kokemukseensa. Lopulta pelaaja on se, joka tekee päätöksen kuntoutukseen sitoutumisesta tai jonkin toisen vaihtoehdon etsimisestä. Paras lopputulos saadaan tietenkin yhdistämällä terveydenhuollon, pelaajan ja valmennuksen päät yhteisessä keskustelussa.

    Fysioterapeutilla on myös koulutus nähdä niin sanotut vaaran merkit tietyissä oireissa tai vammoissa, jotka valmennustyössä saatettaisiin kuitata ohimenevänä ongelmana. Näin urheilija saadaan ohjattua ajoissa hoitoon. Terveydelliset ongelmat ylipäätään eivät yleensä ratkea pukukopin tai hallin seinien sisäpuolella, eikä niiden piilottelu auta urheilijaa, valmentajaa saati joukkuetta.

    Pelaajan ja joukkueen suorituskyky on keskiössä

    Parhaimmillaan valmennuksen ja fysioterapeuttien keskinäinen vuorovaikutus mahdollistaa urheilijan tai joukkueen suoritustason noston ilman ”lisäharjoittelua”. Keskinäinen kunnioitus toisten ammattitaidolle ja rohkeus omaksua uusia asioita auttavat parantamaan harjoittelun laatua sen sijaan, että lisättäisiin vain harjoittelun määrää. Vaatimuksena onnistumiselle on ainakin se, että uskalletaan katsoa asioita myös toisen ammattikunnan näkökulmasta, ennakkoluulottomasti, palautetta antaen ja saaden.

    Tässä maailmanajassa kummallakaan ammattikunnalla ei ole varaa poteroitua. Keskustelua tarvitaan näkyvimpien hahmojen suunnilta, mutta me ruohonjuuritasolla toimivat voimme huolehtia, että asioita tehdään yhteistyössä jo nyt. Valmennuksen kulttuuri onkin viimein muuttumassa vuosikymmenten korupuheiden jälkeen, kun urheilun sisäisiä ongelmia on rohkeammin nostettu tapetille julkisuudessa, ja sekä valmentajien että urheilijoiden joukoista on noussut painavia puheenvuoroja uudistumisen puolesta. Myös urheilufysioterapia on kovaa vauhtia kehittymässä aktiivisemman vaikuttajan suuntaan. Elämme aikoja, jossa tiimityö korostuu, ja vain yhteen hiileen puhaltava tiimi voi menestyä.

  • Kuntotestauspäivien 2019 parhaat palat

    Kuntotestauspäivien 2019 parhaat palat

    Viime viikolla kulutin neljä päivää penkkiä Kuntotestauspäivillä sekä sunnuntain Evidence-Based Personal Training Summit 2019 -tapahtumassa. Muistiinpanoja jäi 15 word-sivua ja tiukkaa asiaa toden totta riitti. Tässä pieni kooste mielenkiintoisimmista esityksistä kiinnostuneille, otsikoiden avulla voit poimia juuri sinua palvelevan tiedon.

    KUNTOTESTAUS

    Jyrki Aho painotti puheissaan testauksen kumpuamista urheilijan yksilöllisistä tavoitteista – ei testata vain testaamisen ilosta. Hyvällä testaamisella saadaan rakennettua urheilijan suorituskykyprofiili, joka auttaa vahvuuksien ja heikkouksien erottelussa. Jos testauksen halutaan palvelevan nimenomaan harjoittelua, niin testaukseen ei ehkä kannata valmistautua kuten kilpailuun eli herkistelyllä.

    Aho jakoi testauksen kolmeen tasoon (lajitestit – kenttätestit – laboratoriotestit) ja varoitti ylitulkinnan vaarasta tiedon lisääntyessä esimerkiksi lajitesteistä kenttätesteihin siirryttäessä. Hän esitti myös erittäin hyvän kysymyksen testaajien ammattitaitoon (ja yhteistyöhön) liittyen: onko Suomessa yhtään asiantuntijaa, joka hallitsisi liikehallinnan, liikkuvuuden, voiman, nopeuden JA kestävyyden testaamisen vaativalla tasolla?

    VOIMAHARJOITTELU & VOIMAURHEILU

    Juha Ahtiainen ja Tuomas Rytkönen esittelivät lihaskunnon ja voiman testaamista. Voima-nopeusprofiilista on löydettävissä yksilöllinen voiman vaje, jolloin esimerkiksi kahden saman huipputehon aikaansaavan urheilijan suorituskyvyissä voi olla iso ero. F-V-profiilista voidaan siis nähdä, minkälaisia kuormia urheilija pystyy parhaiten liikuttamaan, ja minkälaisissa kuormissa on parantamisen varaa (esimerkkinä Rytkönen viittasi kuulantyöntäjän testaamiseen kaikilla kuulilla 1-7 kilon välillä).

    Yleisvoiman testaamisessa toimitaan kuuden päävoimantuottosuunnan mukaisesti. Hieman harvinaisempana Rytkönen mainitsi maksimaalisen isometrisen voiman testaaminen kehonpainoharjoittelussa: valitaan liikevariaatio, jossa urheilija pystyy 3-5 sekunnin suoritukseen. Lisäksi Rytkönen esitti ykkösmaksimin lisäksi 80 % kuormalla tehdyn toistomaksimitestin lajinomaisena lihasmassan kasvua tavoittelevalle harjoittelijalle. Erinomainen oli myös ohjeistus suunnanmuutosnopeuden testaamiseksi: rakennetaan alle 10 sekuntia kestävä rata, jossa tapahtuu lajin liikekieltä mukailevia kiihdytyksiä, jarrutuksia ja suunnanmuutoksia.

    Rytkönen piti myöhemmin esityksen voimaharjoittelun ohjelmoinnista nostaen esille yleisominaisuus-lajiominaisuusjatkumon ja lajianalyysin perusteella testatut yksilölliset kehityskohteet markkereina ohjelmoinnin suuntaviivoille. Hyviä tipsejä tuli mm. nopeus- ja teholajien urheilijoille, joiden peruskuntokaudella ei Rytkösen mukaan kannata käyttää toistoskaalaa 8-30 hitaamman lihaslaadun, hermoston epäoptimaalisen käskyttämisen ja tuki- ja sidekudosten huonomman voimanvälityskyvyn harjaantumisen vuoksi. Eri periodisointimalleja käytiinkin sitten hengästyttävällä tahdilla läpi.

    James Hoffman kertoi sunnuntaina mainiosti voimaurheilun periodisoinnista erityisesti voimanoston näkökulmasta. Hoffmanin mukaan pilkuntarkka lajianalyysi ja urheiljan tarveanalyysi ovat edellytyksiä, jos haluaa perustaa toimintansa muuhun kuin arvailuun. Kantavana ideana Hoffmanin esityksessä oli kokonaisvaltainen näkökulma, jossa periodisoinnissa otetaan huomioon kaikki urheilijan kuormitustekijät ja ravitsemuksen optimointi eri kausilla. Hoffman mm. esitti, että peruskuntokaudella voimanostajan kehonkoostumusmuutosten täytyy olla viikkotasolla 0,5-2 prosentin sisällä ja kauden lopulla tulee olla kahden prosentin sisällä kilpailupainosta suorituskyvyn säilyttämiseksi.

    PERSONAL TRAINING & RAVINTOVALMENNUS

    Timo Haikarainen oli lavalla kahdesti esittäen PT-toiminnan kulmakiviä ja kokeneemmille harjoittelijoille suunnattua kikkapankkiaan. Haikaraisen ensimmäisen esityksen perussanoma oli, että kaikki ihmisten toivomat muutokset arkijaksamisen, kehonkoostumuksen ja terveyden edistämiseksi kulminoituvat suorituskyvyn kehittämiseen (mm. hapenottokyky ja voima). Kuitenkin valmennussuhteessa täytyy pt:n kyetä esittämään nämä asiat asiakkaalle hänen kielellään ja asiakkaan tavoitteet mittareina. Haikarainen suositteli käyttämään benchmark-liikkeitä jatkuvan seurannan työkaluina painon ja ympärysmittojen lisäksi ja ulkoistamaan rohkeasti vaativammat testausmenetelmät niitä enemmän tekeville.

    Mike Israetel esitti päivien aikana edustamansa yrityksen tyylin rakentaa asiakkaidensa jakso- ja harjoitussuunnitelmat. Kaikki hänen esittämänsä viittasi nimenomaan lihasmassaharjoitteluun. Ehkä tavallisuudesta poikkeavaa on Israetelin ja kumppaneiden käyttämä jopa 12 viikon akkumulaatiojakso ennen kevennystä; perusteena tälle on, että harjoitusuransa alkupuolella oleva henkilö ei kykene kerryttämään maksimaalista volyymiä, josta pystyy palautumaan, tyypillisessä kolme nousujohteista viikkoa sisältävässä syklissä. Israetelin ”algoritmissä” palautumista toki seurataan tarkasti ja harjoittelija arvioi koko ajan kykyään edetä harjoitusvolyymeissä.

    Jaakko Mursu antoi lauantaina eväitä ravitsemusohjaukseen liikunnan ammattilaisille. Mursun pääsanoma oli, että ohjaustaidot ratkaisevat useissa tapauksissa onnistumisen ravintovalmennuksessa. Painonhallinnan onnistuminen mitataan vuosissa, joten tarvitaan enemmän kuin kuurimaisia ratkaisuja ja ylhäältä alas annettuja ohjeita. Mursu kiteytti hyvin, että itsekuri on kuluva voimavara, joten toimivan ohjauksen tulee perustua asiakkaan kyvykkyyden ja pystyvyyden tunteiden vahvistamiseen sekä pienten onnistumisten ruokkimiseen jättimäisen tavoitteen sijasta. Asiakkaan motivaation vahvistaminen, avointen kysymysten esittäminen ja yhteisesti laadittujen tavoitteiden asettaminen ovat hyvä alku toimivalle valmennussuhteelle. Repsahdukset ovat osa prosessia ja tarjoavat tilaisuuden oppimiseen.

    Kokonaisuudessaan Jaakko Mursun esitys olikin yksi neljän päivän parhaista. Sunnuntaina esiintynyt Gabrielle Fundaro painotti hyvin samankaltaisia asioita kuin Mursu. Fundaron mukaan valmentaja ei voi aikaansaada asiakkaan muutosta, vaan ainoastaan auttaa rakentamaan ympäristön ja olosuhteet muutosta tukeviksi; parhaan tuloksen saamiseksi on paras fasilitoida muutosta eikä aiheuttaa valmentajariippuvuutta. Fundaro myös korosti, että tavoitteiden asettaminen ei voi päättyä haluttuun kehonpainoon pääsyn myötä, vaan tulee asettaa myös painonhallintatavoitteita.

    UNI & PALAUTUMINEN

    Vilho Ahola kertoi esityksessään, että unen tarve on yksilöllinen, mutta vakio. Mikäli urheilijalla esiintyy kroonista univajetta, niin sen korjaaminen nostaa suorituskykyä tutkimusten mukaan merkitsevästi. Kova harjoituskuorma heikentää unen laatua, ja urheilijoilla ilmeisesti tavataan myös tiettyjä unihäiriöitä enemmän kuin muulla väestöllä. Aholan mukaan kuluttajatason mittareista ei pitäisi tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä unen laadusta, vaan tarvitaan enemmän ammattitason mittausta (jota kansainvälisiin suosituksiin nähden Suomessa on liian vähän tarjolla). Unta voi kuitenkin pyrkiä myös itse optimoimaan säätelemällä vireystilaa oikeaan aikaan ja takaamalla hyvät olosuhteet nukkumiselle. Unen rakenteeseen vaikuttavat sairaudet (esim. uniapnea, levottomat jalat) tulee kuitenkin hoitaa yhdessä terveydenhuollon kanssa.

    James Hoffman oli kasannut tutkimusnäyttöä palautumista edistävistä tai sellaisena markkinoitavista tekijöistä. Esityksen pääsanoma oli, että millään palautumista edistävällä kikalla ei voi kumota huonosti suunnitellun ja toteutetun harjoittelun negatiivisia vaikutuksia. Hoffmanin mukaan väsymystä ei pidä eliminoida, vaan hallita. Tämä tapahtuu harjoittelemalla sellaisen volyymin sisällä, josta palautuu, huolehtimalla unesta ja muusta passiivisesta palautumisesta sekä riittävästä ja hyvälaatuisesta ravinnosta. Näiden jälkeen tulee erilaiset aktiiviset palautumismenetelmät, sosiaalinen tuki ja vasta sitten kaikki muut palautumista edistävät mikromenetelmät, joilla ei voi korvata palautumishierarkiassa ylempänä olevia asioita. Hoffman korosti, että ylimääräisiä menetelmiä on myös turha ottaa käyttöön, jos suorituskyvyn kehittäminen ei ole kiinni palautuvuudesta (kuten ei ole ennen kuin erittäin korkeilla harjoitusmäärillä). Hoffmanin mielipide oli myös, että aerobisen, ”palauttavan harjoittelun”, kanssa tulee olla tarkkana voimaharjoittelussa, sillä kaikki harjoittelu joka tapauksessa lisää väsymystä. Näin ollen kaikki harjoittelu tulee suunnitella tarkasti ja seurata vasteita.

    YHTEENVETO

    Mainitsemieni esitysten lisäksi huomionarvoisia luentoja pitivät muun muassa Nelli Honkanen motivaation ja käyttäytymisen muutoksen tukemisesta sekä Juha Sorvali ja Ari Mänttäri suorista ja epäsuorista kestävyystesteistä. Myös Amerikan tähdillä oli useampi mielenkiintoinen esitys tässä mainitsemieni lisäksi (esim. James Kriegerin esitykset aineenvaihduntaan ja rasvanpolttoon liittyen olivat timanttia, niistä lisää jossain yhteydessä myöhemmin). Mutta suomalaisten asiantuntijoiden ei tarvinnut hävetä osaamistaan. Tuoreet puhujat, kuten Rytkönen ja Sorvali sekä pt-maailman edustajat, olivat raikas tuulahdus sisäänpäin lämpiävältä vaikuttavan liikuntabiologian kentällä.