Tässä kirjoituksessa pyrin osoittamaan, että liikunta ja erityisesti voimaharjoittelu mahtuvat elämään myös silloin, kun ihmisellä on jokin perussairaus, kuten esimerkiksi diabetes, astma, sydämen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti tai häntä kohtaa jokin yllättävä tapahtuma, kuten sydän- tai aivoinfarkti.
Usein äkillisen tapahtuman, esimerkiksi sydäninfarktin, jälkeen ihminen pelkää liikunnan aloittamista. Tällöin onkin tärkeää kuunnella hoitavan lääkärin ja fysioterapeutin ohjeistusta siitä, millä tavalla ja kuinka suurella kuormituksella saa lähteä liikkeelle. Nykypäivänä liikuntaa pidetään kuitenkin tärkeänä osana erityisesti hengitys- ja verenkiertoelimistön sairauksien kuntoutusta ja hoitoa, kuten käy ilmi tässäkin kirjoituksessa hyödyntämästäni liikunnan Käypä hoito -suosituksesta.
Astma on tulehduksellinen hengityselinsairaus, joka aiheuttaa keuhkoputkien ahtautumista. Nykyään astman hoito on korkeatasoista, ja liikunta kuuluu siihen olennaisena osana. Kohtuullinen aerobinen harjoittelu on astmaatikolle tärkeä, koska se ylläpitää tai parantaa hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä. Jotkut astmaatikot pelkäävät liikunnan aiheuttamia kohtauksia, mutta tällaisten ilmetessä kyse on astman hoidon epätasapainosta, johon lääkäri voi reagoida lääkitystä säätämällä. Kunnon kohottaminen pikku hiljaa auttaa myös tähän vaivaan, koska tehokkaampi hapen käyttö elimistössä vähentää liikunnan aiheuttaman astmakohtauksen riskiä. Ehdottoman tärkeää on riittävä lämmittely ja jäähdyttely. Voimaharjoittelu on erinomainen harjoitusmuoto myös astmaatikolle, ja harjoittelua muuttamalla voidaan säätää sen hengityselimistölle aiheuttamaa rasitusta: kiertoharjoittelulla tai vuorosarjoilla saadaan sydämelle ja keuhkoille enemmän rasitusta, kun taas rauhallisemmalla paikkaharjoittelulla voidaan tarvittaessa vähentää keuhkorasitusta. On hyvä huomata, että myös tavallinen perusvoimaharjoittelu toistoilla 8-12 ja muutaman minuutin palautuksilla aikaansaa vuorenvarmasti hengästymistä, hikoilua ja sydämen sykkeen nousua yhdistettynä lihakseen kohdennettuun harjoitusvaikutukseen. Lisäksi hyvällä alkulämmittelyllä ja jäähdyttelyllä on mahdollisuus lisätä aerobisen työn määrää harjoituksessa.
Tyypin 2 diabetes on aineenvaihduntasairaus, johon hoitamattomana liittyy kohonneita verensokeriarvoja johtuen insuliinin heikentyneestä vaikutuksesta kudoksissa sekä haiman heikentyneestä insuliinierityksestä. Sairauteen liittyy tunnusomaisesti heikko fyysinen suorituskyky, jonka parantamiseksi on perinteisesti suositeltu kestävyysliikuntaa. Nykyisin lihasvoimaharjoittelun merkitys ymmärretään paremmin, ja se mainitaan myös Käypä hoito -suosituksessa. Lihaskudoksen määrä ja laatu ovat tyypin 2 diabeteksessa oleellisia, koska jo pelkkä lisääntynyt lihasmassa parantaa insuliiniherkkyyttä varastoimalla sokeria verestä. Lisäksi voimaharjoittelu vaikuttaa edullisesti rasva-aineenvaihduntaan, joka on kiinteässä yhteydessä insuliinin toimintaan. Sairastuneen on tärkeä muistaa, että liikunnan vaikutuksia ei voi varastoida, joten säännöllisyys on tärkeää: voimaharjoittelua ainakin kahdesti viikossa sekä riittävän aktiivinen arki, johon kuuluu päivittäin portaiden nousua ja kävelyä tai erikseen suoritettavaa, vähintään 30 minuuttia kestävää kohtuutehoista liikuntaa. Tyypin 2 diabeteksen kohdalla liikunta aloitetaan usein vasta sairastumisen jälkeen, jolloin siitä on hyvä keskustella lääkärin kanssa ja aloittaa harjoittelu maltillisesti mutta nousujohteisesti.
Sepelvaltimotauti on sydäntä huoltavien valtimoiden ahtauma, joka vaikeuttaa sydänlihaksen verenkiertoa aiheuttaen hapenpuutetta. Tauti voi oireilla rintakipuna rasituksessa, mutta sen ensimmäinen oire voi olla sydäninfarkti tai äkkikuolema. Sairauden tärkeimmät riskitekijät ovat tupakointi, kohonnut verenpaine ja kolesteroli sekä diabetes. Liikunta pienentää sepelvaltimotautiin sairastumisen riskiä, mutta on myös tärkeä osa jo todetun sairauden kuntoutusta. Sepelvaltimotaudissa on kuitenkin oleellista löytää tasapaino liikunnan tehon ja turvallisuuden välillä, mikä edellyttää terveydenhuollon ammattilaisten tekemää arviota potilaan kokonaistilanteesta sekä sairauden hoitotasapainosta ja lääkkeiden vaikutuksesta liikuntaan. Suurimmalle osalle potilaista liikunta ja voimaharjoittelu sopivat kuitenkin hyvin, ja tuottavat hyviä tuloksia yhdistettyinä ruokavalio- ja elämäntapamuutoksiin sekä lääkehoitoon.
Sydämen vajaatoiminta ei ole itsenäinen sairaus, vaan oire jostakin sydänsairaudesta, jossa sydämen pumppauskyky heikkenee usein pitkän ajan kuluessa. Sydämen vajaatoimintaa esiintyy tavallisimmin ikääntyneillä, ja sen yleisimpiä oireita ovat hengenahdistus, väsyminen, jalkojen turvotus sekä painonnousu. Vajaatoiminnan syyn selvittämisen ja lääkehoidon lisäksi liikunta on keskeisessä asemassa fyysisen suorituskyvyn parantamisessa ja oireiden hillitsemisessä. Tässäkin tapauksessa yksilöllinen arvio on tärkeää, koska huomioitavia asioita on paljon. Käypä hoitona suositellaan kuitenkin kestävyys- ja voimaharjoittelun yhdistelmää, jonka on todettu parantavan elämänlaatua enemmän kuin pelkän kestävyysliikunnan. Voimaharjoittelussa tärkeintä on huomioida omat tuntemukset sekä jatkuva hengitys eli valsalva-ilmiön estäminen (ei pidätetä hengitystä).
Liikunta vähentää erilaisten syöpätautien riskiä, josta erityisesti paksusuolen syövän ja rintasyövän kohdalla on melko vakuuttavaa näyttöä. Myös syöpädiagnoosin jälkeen liikunta on turvallista ja siitä voi olla hyötyä jaksamiseen, mikäli se sopii ihmiselle yksilöllisesti. Lääketieteellisen hoidon jälkeen liikunnan aloittaminen tai jatkaminen on täysin yksilöllistä ja hyödyllistä vain, jos se parantaa potilaan elämänlaatua. Tällöin liikunnasta voidaan saada sen yleisiä positiivia vaikutuksia, kuten ahdistuksen vähenemistä, voimaa, kestävyyttä, omakuvan parantumista, jaksamista yms.
Osteoporoosi eli luukato aiheuttaa luun massan pienentymistä lisäten murtumariskiä. Se voi johtua useasta eri tekijästä ollen joko itsenäinen sairaus tai seuraus jostakin toisesta sairaudesta. On tärkeä huomioida, että kyseessä on myös miesten sairaus, vaikkakin naisilla yleisempi. Luumurtumien ehkäisyssä tärkeintä on kiinnittää huomiota liikuntaan, ravintoon (kalsium + d-vitamiini) ja kaatumisten ehkäisyyn. Liikunnan täytyy olla luustoa monipuolisesti kuormittavaa ja sen pitää sisältää vääntöjä, iskuja, tärähdyksiä ja värähtelyjä. Erityisesti ikääntyneillä lihasvoimaharjoittelu on äärimmäisen tärkeää, koska se lisää toimintakykyä ja vähentää kaatumisriskiä. Kaatumiset eivät kuulu normaaliin ikääntymiseen, vaikka ovatkin ikääntyneiden yleisin tapaturma. Voimaharjoittelu sopii harjoittelumuotona myös liikuntarajoitteisille. Omaa osteoporoosiriskiään voi arvioida täällä.
Olen nyt käynyt läpi kourallisen sairauksia, joihin liikunnalla näyttäisi olevan positiivisia vaikutuksia niin ehkäisyssä kuin hoidossakin. Lista ei tietenkään pääty tähän, vaan kyseessä on vain pintaraapaisu. Tarkoituksena oli osoittaa, että silloinkin, kun ihminen voi huonosti, niin on mahdollista että liikunnalla voidaan parantaa tilannetta. Tärkeintä on huomioida tilanteiden yksilöllisyys ja lääkärin arvio liikuntamahdollisuuksista. Harvoin on niin, että liikunta pahentaisi hoitotasapainossa olevaa perussairautta, tai että sairaus estäisi liikunnan harrastamisen. Mikäli sairautesi ei löytynyt kirjoituksesta, niin lisätietoa saat Käypä hoito -suosituksesta sekä lääkäriltä tai fysioterapeutilta. Älä luovu liikkeestä sairaanakaan.
LÄHTEET:
Vuori I, Taimela S, Kujala U, toim. 2005. Liikuntalääketiede. 3., uudistettu painos. Kustannus Oy Duodecim. Hämeenlinna: Karisto Oy:n kirjapaino.
Muut tekstiin linkitetyt lähteet.
